Koulu

Huomenna on se päivä, koulu alkaa! Monet jännittivät sitä kuukausi sitten, me vasta nyt ja kyllä jännitetäänkin! Esikoinen ja ekaluokka. On ostettu uusi reppu ja penaali, ja reppu valittu hartaudella monen joukosta. Huomenna on vain 1,5h päivä, koska samalle aamupäivälle sattuu aika Töölöön Husuke pkl:lle.

Mutta.

Minä en pääse mukaan. En saattamaan kouluun enkä pkl:lle mukaan. Pkl- käynnin väliinjäämisen vielä kestän, mutta en sitä, että en näe, kun pieni koululainen astuu sisälle koulumaailmaan ilman vanhempaa. Sattumalta olen vielä pitkän päivän eli 13h 15min töissä. Olin myös tämän illan töissä, joten en päässyt peittelemään Murua yöunille ennen suurta päivää. Huolta asiassahan ei sinänsä ole, koska luotan isän hoitaneen asian kerrassaan hyvin ja hoitavan myös huomisen. Mutta on se silti vaikeaa, kun tottunut olemaan kaikessa mukana ja järjestämään asioita.

Töissä yritettiin kyllä järjestää vuorojani, mutta ei onnistunut. Enkä osannut ehkä tarpeeksi vaatia. Mutta nyt, kiireisen iltavuoron jälkeen, on mieli matalalla. Varsinkin, kun Huliokin itkee perääni, kun ei näe äitiä. Ei ole helppoa aloittaa (vuoro)työntekoa kotivuosien ja tällaisen mankelin jälkeen.

Kouluharjoittelua!

Huomenna Muru pääsee tapaamaan luokkalaisiaan ja kokeilemaan, miltä tuntuu istua luokassa omassa pulpetissa. Kahtena päivänä on tiedossa harjoittelua vanhemman kanssa ja ensi viikolla alkaa koulu todenteolla. Tällä viikolla vanhemman täytyy olla vielä mukana, koska Muru on virallisesti sairaslomalla eikä koulu voi ottaa vastuuta. Aika jännittävää!

Koulutehtäviä on tehty jo kotona ja koulukirjojen sivut täyttyvät vauhdilla. Ainoa huono puoli huomisessa harjoittelussa on se, että koulussa pitää olla klo 8 ja sehän on täyttä tuskaa, kun itse olin tänään iltavuorossa ja nukkumaanmeno venyy.  Voi myös olla, ettei Murun keskittymiskyky ole parhaimmillaan, kun olen lähettyvillä...

Toipuminen sujuu vauhdilla. Haava on hienosti parantunut ja tikit sulaneet, muutama langanpää enää pilkottaa. Kipulääkkeitäkään ei ole paljon tarvittu, silloin tällöin vain särkee. Tähän mennessä ainoa selkeä muutos aikaan ennen leikkausta on se, että Murun unentarve on vähentynyt. Ennen hän nukkui ikäisekseen paljon, mutta nyt ei uni tule illalla samaan tapaan.

Illat eivät muutenkaan suju niin sutjakasti kuin ennen. Hilua on nyt jo parin viikon ajan palautettu sänkyynsä. Isän nukuttaessa Hilu nukahtaa paljon paremmin kuin minun nukuttamama. Saan palauttaa tytön sänkyyn n.60krt illassa ja se todella ottaa koville, kun itsellä olisi jo kiire iltapalalle ja päästä rauhoittumaan. Työt uudessa paikassa vievät hyvin paljon energiaa ja on ollut raskasta siirtyä kotiäidin roolista työntekijäksi. Töissä tuntuu, että kaikki osaaminen on kadonnut jonnekin kotivuosien aikana, mutta jostain aina pulpahtaa asioita, jotka pienellä työllä palautuvat muistiin. Mutta ruosteessa olen, totisesti...Työkaverit onneksi ovat mukavia ja jaksavat auttaa tällaista uuvattia 😊

On tämä aikamoista uuden opettelemista kaikinpuolin!

Paluu työmaalle

Hoitovapaa loppuu ja huomenna töihin! Tämä ilta oli tarkoitus viettää rauhassa ja päästä aikaisin nukkumaan, mutta lapset päättivät toisin. Poikien sänky sai uuden omistajan ja tämän yön pojat saavat nukkua patjoilla. Onhan se nyt jännää, vähän kuin retkellä olisi! Ja sitten Hilu...Pieni neiti ei ole päiväunia omassa sängyssään enää nukkunut sängyn vaihdon jälkeen ja tänä iltana piti taas palauttaa sänkyynsä ainakin 55 kertaa, sitten en jaksanut enää laskea. Ja nyt yliväsynyt neiti heräsikin jo huutamaan nukuttuaan 45 minuuttia.

Eilen sain nauttia omasta vapaasta ja kaatosateesta. Linnanmäellä on iik!week ja eilen sen avajaiset. Zombeja käveli vastaan ja hämähäkin seitit olivat vallanneet puiston. Pelottava pelle ahdisteli hurjastelijoita autoradalla ja ympäri Lintsiä kuului huutoja ja ulvontaa, kun zombit piileskelivät puskissa. Kaatosade sopi teemaan kyllä, mutta kenkien ollessa läpimärät oli mukava siirtyä sisätiloihin nauttimaan hyvästä juomasta ja seurasta.

 Huomenna sitten sorvin ääreen. Jännittää ja ahdistaa, mutta kiva on palata työelämään. Se lisää tosin jännitystä että paluu ei ole samaan työpaikkaan, mistä jäin äitiyslomalle. Uutta oppimaan siis!

Arki rullaa taas

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niitähän riittää! Pojat pitävät kyllä huolen, että tylsää ei tule ja leikkaus on muisto enää.

Kävimme koululla palaverissa viikko leikkauksen jälkeen ja paikalla olivat me vanhemmat, rehtori, opettaja ja terveydenhoitaja. Keskustelimme Murun tilanteesta ja asioista, jotka pitää huomioida koulun arjessa ja kävimme läpi sitä, miten Muru pääsisi koulun arkeen. Muru sai kirjat ja ope näytti, mitä luokassa on tehty ja mitä me voisimme kotona tehdä. Muru sai siis kotitehtäviä, jee! Sovittiin, että ne käydään opettajan kanssa läpi maanantaisin ja silloin Muru saa seuraavan viikon tehtävät. Näin koulun alkaessa Muru ei ole niin paljon muita jäljessä.

Alkuun elämä olikin helppoa, kun Muru nukkui päiväunet samaan aikaan kuin Hilu- ja Hulio oli päiväkodissa. Vaan eipä enää, eihän 7-vuotias nuku päivällä! Nyt saa taistella, että Muru edes lepäisi hetken. Ja kun väsymystä sisällä olemisesta kuitenkin on, menee jossain vaiheessa päivä aina riehumiseksi. Leikkaus ei ainakaan vielä ole tuonut mitään helpotusta raivokohtauksiin. On tosin vaikea sanoa, johtuvatko raivarit osittain turhautumisesta. Kyllähän se harmittaa, että toiset saavat pyöräillä ja kaverit juoksevat ulkona, ja itse ei saa. Muru onkin saanut luvattoman paljon ruutuaikaa (tai onhan kirurgin lupa) ja se selkeästi vaikuttaa käytökseen. Pelejä on vaikea lopettaa ja ne pyörivät mielessä ja varsinkin illat ovat vaikeita, jos klo 18 antaa vielä pelata. Eilen Muru pelasi todella paljon, mikä oli meiltä iso moka, ja nukkumaanmeno oli yhtä farssia. Muru heitteli leluja, kirkui, itki, huusi, nipisteli ja sylki. Lopulta rauhottui vasta, kun väkisin otti syliin.

Iltaahan helpotti suunnattomasti se, että Hilun pinnasänky vaihdettiin ja nyt Hilu pääsee itse sänkyyn ja sieltä pois. Eilen palautettiin sänkyyn vähän yli 100 kertaa, kunnes nukahti. Ja toinen koiristakin aiheuttaa harmaita hiuksia taas jälleen. Leppoisaa elämää siis nämä viimeiset hetket ennen töiden aloitusta... Ehkä Murun tsemppinallesta olisi mullekin apua?