Kävimme koululla palaverissa viikko leikkauksen jälkeen ja paikalla olivat me vanhemmat, rehtori, opettaja ja terveydenhoitaja. Keskustelimme Murun tilanteesta ja asioista, jotka pitää huomioida koulun arjessa ja kävimme läpi sitä, miten Muru pääsisi koulun arkeen. Muru sai kirjat ja ope näytti, mitä luokassa on tehty ja mitä me voisimme kotona tehdä. Muru sai siis kotitehtäviä, jee! Sovittiin, että ne käydään opettajan kanssa läpi maanantaisin ja silloin Muru saa seuraavan viikon tehtävät. Näin koulun alkaessa Muru ei ole niin paljon muita jäljessä.
Alkuun elämä olikin helppoa, kun Muru nukkui päiväunet samaan aikaan kuin Hilu- ja Hulio oli päiväkodissa. Vaan eipä enää, eihän 7-vuotias nuku päivällä! Nyt saa taistella, että Muru edes lepäisi hetken. Ja kun väsymystä sisällä olemisesta kuitenkin on, menee jossain vaiheessa päivä aina riehumiseksi. Leikkaus ei ainakaan vielä ole tuonut mitään helpotusta raivokohtauksiin. On tosin vaikea sanoa, johtuvatko raivarit osittain turhautumisesta. Kyllähän se harmittaa, että toiset saavat pyöräillä ja kaverit juoksevat ulkona, ja itse ei saa. Muru onkin saanut luvattoman paljon ruutuaikaa (tai onhan kirurgin lupa) ja se selkeästi vaikuttaa käytökseen. Pelejä on vaikea lopettaa ja ne pyörivät mielessä ja varsinkin illat ovat vaikeita, jos klo 18 antaa vielä pelata. Eilen Muru pelasi todella paljon, mikä oli meiltä iso moka, ja nukkumaanmeno oli yhtä farssia. Muru heitteli leluja, kirkui, itki, huusi, nipisteli ja sylki. Lopulta rauhottui vasta, kun väkisin otti syliin.
Iltaahan helpotti suunnattomasti se, että Hilun pinnasänky vaihdettiin ja nyt Hilu pääsee itse sänkyyn ja sieltä pois. Eilen palautettiin sänkyyn vähän yli 100 kertaa, kunnes nukahti. Ja toinen koiristakin aiheuttaa harmaita hiuksia taas jälleen. Leppoisaa elämää siis nämä viimeiset hetket ennen töiden aloitusta... Ehkä Murun tsemppinallesta olisi mullekin apua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti