Puuttuvat legot

Koska minulla on liikaa aikaa, liityin Koti- ja kouluyhdistykseen ja olen Murun luokan yhteyshenkilö. Tämä pitkälti siksikin, että kukaan muu luokan vanhemmista ei hommaan halunnut ryhtyä. Toisaalta on ihan kiva saada lisää tietoa koulun toiminnasta. Ensimmäinen tapaaminen on jo ollut,  ja alkuun tunsin olevani aivan väärässä paikassa. Keskustelu pyöri mokkapalojen leipomisen, pesuaineiden myynnin ja joulukuusien myynnin ympärillä. Tuli selväksi, että jos luokka mielii leirikouluun kuudennella luokalla, on rahan kerääminen aloitettava pian ja sitä on kerättävä paljon! Mutta. Pienten luokkien tilanne on vaikeampi. Kaikki vanhemmat eivät osallistu ja muutaman vanhemman ja lapsen voimin ei paljon buffetteja tai discoja järjestetä. Eräs toinen erityisluokan yhdysvanhenpi sanoi, että eriryisluokat ovat aika eri asemassa muihin verrattuna ja jäävät paitsi tietyistä koulun oheistoiminnoista ja kokemuksista. Hän myös totesi, että lasten maailma on julma ja jossain vaiheessa lapset saattavat tehdä eron tavallisen luokan ja erityisluokan välille.ja lapset saavat kuulla siitä.

Toisaalta sama vanhempi puhui todella kannustavasti ja kauniisti näistä erityisluokkien lapsista. Hän kuvasi, että toisilla lapsilla legot eivät ole täysin järjestyksessä ja yksi palikka saattaa puuttua tai etsiä paikkaansa monta vuotta tai vuosikymmentä. Toisilla palikat ovat järjestyksessä ja eläminen järjestyksessä on helpompaa. Yhden palikan puuttuminen aiheuttaa kuitenkin pienen kaaoksen ja lapsi joutuu tekemään paljon työtä löytääksen järjestyksen. Vanhemmat taas saavat tavata ohjekirjaa, kuinka palikat järjestää ja millä korvata puuttuva palikka. Puuttuvat legot tekevät näistä lapsista erityisiä, ihania, superlapsia.

Murun kanssa olen oppinut kasvattamaan melkoisen panssarin, jos vieras ihminen katsoo pahasti tai kommentoi. Eniten niissä harmittaa lapsen puolesta. Usein tilanteet saattavat olla sellaisia, että esim.Muru puhuu todella rumasti ja kiroilee tai kiemurtelee, kun pitäisi olla paikallaan. Näissä tilanteissa on pitkällisen pohdinnan kautta päädytty siihen, että ko.käytös yritetään jättää huomiotta ja harhauttaa keskittyminen muuhun. Bussissa on joskus hieman korvat ja posket alkaneet mulla punoittaa, kun kukkahattutäti vieressä mulkoilee ja ajattelee, etten osaa pitää kuria tai kasvattaa lasta. Ja toisinaan vieraat aikuiset ottavat asiakseen kommentoida. Kiitos ajatuksesta, mutta se ei auta mitään vaan pahentaa. Tai se, että halaan todella lujasti lasta, jotta tämä rauhottuisi, niin joku ohikulkija saattaa sanoa, että älä nyt vähästä kiukuttelusta hermostu. Niinpä niin...

Lumi tuli tänä vuonna aikaisin, ainakin hetkeksi! Mäenlaskua päästiin kokeilemaan, Muru tosin hyvin maltillisesti ja sekös harmittaa.

Tänään kävimme myös Helsingin kaupunginmuseossa ja täytyy kyllä kehua, että on todella kiva paikka! Hulio on käynyt siellä ennenkin, mutta meille muille oli uusia paikka. Lapsille mahtavaa puuhaa ja aikuisillekin kiinnostavaa historiaa. Pääsimme myös kokeilemaan virtuaali 360-laseja, ja hui kauhistus, kun niiden kanssa oli aito fiilis. Todellakin virtuaalitodellisuus imaisi mukaansa...

Vuorotöistä

Viime tekstissä kirjoitin vuorotyön hyvästä puolesta eli pitkistä vapaista. Mutta onhan sillä tosiaan huonotkin puolensa. Saadaakseen pitkiä vapaita on luonnollisesti tehtävä paljon töitä, jolloin osa pitkistä vapaista menee myös töistä palautumiseen. On aivan eri asia tehdä viisi päivää töitä ma-pe klo 8-16 tai la-ke, niin että päiviin mahtuu pitkää päivää, aamuvuoroa ja iltavuoroa. Töistä ei ehdi palautua laisinkaan, jos pitkän päivän jälkeen on kotona klo 22 ja aamulla taas lähdettävä klo 6.30. Osalla vuorotyöläisistä iltavuoron ja aamuvuoron välillä on vielä vähemmän vapaata ja työmatkat päälle. Jossain välissä pitäisi syödä, käydä suihkussa, pakata seuraavan päivän eväät, keskustella ehkä puolison kanssa..Lapsia on turha kuvitella näkevänsä.

Vuorotyö on toki valinta. Toisaalta lapsia saattaa nähdä enemmän kuin toimistotyöaikaa tekevä, toisaalta taas vähemmän. Arkisin on mahdollista pitää lapset kotona päivähoidosta ja jos toisella vanhemmista on viikonloppu vapaa, tulee lapsille vähemmän aikaa päivähoidossa.

Mutta. Minulla on ollut iltavuoroja paljon ja iltavuoroon lähden juuri silloin, kun Muru pääsee koulusta. Enkä näe häntä yhtään. Ennen iltavuoroa on saattanu olla pitkä päivä, joten silloinkaan en näe. Pahimmillaan on pitkä, ilta ja aamu, jolloin menee melkoinen aika näkemättä lapsia. Onneksi näen Hilua ja Huliota edes vähän enemmän...Ja jos töissä on kiire, niin kuin meillä valitettavan usein on, aamuvuorosta tullessa olen todella väsynyt, mutta lasten kanssa on ilta jaksettava. Ja ensimmäinen vapaa menee ihmisrauniona kiukutellessa, kun väsyttää.

Sitten se muu sosiaalinen elämä. Silloin, kun itsellä on vapaata, on ystävillä töitä. Vapaita viikonloppuja on yksi kolmessa viikossa, joten sen mielellään pyhittää perheelle. Missähän välissä ystäviä näkee. Julkinen pahoittelu kaikille, että olen nuiva ihminen.

Mutta! Toisinaan ystäviä ehtii näkemään ja silloin heitä ja aikaa todella arvostaa. Tykkään silti vuorotöistä! En niitä vaihtaisi pois ilman pakottavia perhesyitä. Kaksivuorotyöhön ehkä, yöt eivät niin mieleeni ole. Arkivapaat ja pitkät vapaat vievät voiton!

Tässä muutamana vapaana puuhastelin synttärikakun, johon toiveena oli jotain Pokemoniin liittyvää. Leipomimen on hurjan mukavaa ja rentouttavaa, vaikka aina kiroankin, kun omat taidot eivät todellakaan riitä korkealentoisiin suunnitelmiin. Leipoessa saa keskittyä aivan omiin juttuihin ja yleensä lapsetkin pyörivät mukana auttaen ja "auttaen". Vielä kun tuo mies arvostaisi ja uskoisi, että mesoamisesta huolimatta leipominen rentouttaa ja on melkein harrastus.

Tänään ahkeroimme taloyhtiön talkoissa ja kannustan kaikkia aktivoitumaan taloyhtiön talkoissa! Ei se piha itsestään siistiydy, vaikka huoltoyhtiö osansa tekeekin. Muru ja Hilu puuhasivat mukana, mutta Hulio ahkeroi mummon mökillä, mihin pääsi hellään hoivaan ja tokihan meillä on rauhallisempaa ollut vain kahden lapsen kanssa! Huomenna Hulio tulee meitä taas ilahduttamaan eikä äidin tarvitse ikävöidä :)

Vapaat tuli....ja.ne meni

Vuorotyön paras puoli on pitkät vapaat. Tai se, kun itse lähdet aamulla klo 8 kotimatkalle muiden kiirehtiessä töihin.

Jäin juuri yövuorosta neljän päivän vapaalle viime viikolla ja kyllähän siinä pääsee irtautumaan eri tavalla töistä. Vapaapäivinä voi keskittyä leikkiin hiekkalaatikolla tai sopia kaikenmaailman tärkeitä tapaamisia.

Viime viikolla olimme taas Murun asioiden tiimoilta tapaamisessa. Kävimme läpi kuulumisia ja toipumista leikkauksesta. Muru oli tapaamisessa oma ihana itsensä, onneksi. Saimme vahvistusta oikeastaan omalle mutu-filikselle, että tässä ehkä nyt on jotain muutakin tosiaan kuin leikkauksen aiheuttama turhautuminen. Asian selvittelyä jatketaan ensi vuoden puolella, jotta annetaan aikaa Murulle ja voidaan ehkä arvioida, onko leikkaukselle ollut vaikutusta esim.tarkkaavaisuuteen.

Murulla on koulussa ollut taas vähän hankalaa. Kiroilua, karkaamista, uhmaa, you name it. Asiasta on keskusteltu lapsen kanssa paljon ja mietitty ammattilaisten kanssa, kuinka käytökseen vaikuttaa.  Onneksi tänään saimme kuulla, että keskustelulla on ollut edes jotain vaikutusta. Mutta myrskyisää on. Todella myrskyisää.

Viikonloppuna oli paljon ohjelmaa ja puuhaa, koska juhlimme Hilun ja Hulion synttäreitä kahtena päivänä ja aktiviteettiä oli melkoisen paljon. Varsinkin Hulio ja Muru laittoivat esitysvaihteen päällä ja vipinää riitti.

Vapailta olikin hyvä palata töihin pitkään päivään eli tehdä 13,5h töitä. Töissä päivä oli melkoisen kaoottinen ja nyt todella väsyttää. Kesken päivän lisätykytyksiä aiheutti, kun Muru oli kaatunut koulussa kaverin juostessa päin. Isä haki koulusta kesken päivän lääkäriin, ja nyt on otsassa liimattu reilun sentin mittainen syvä haava. Päivän kruunaa ylityöt, Kampissa "saatanaa" kovaan ääneen huutava mies ja bussissa itsekseen jupiseva hobitti. 

Syyskuun puuhia

Hupsista vaan, syyskuu meni jo! Työt rullaavat jo siihen malliin, että ei muista poissa olleensakan. Paitsi siitä, ettei osaa mitään...

Muru on kotiutunut kouluun, jos näin voi sanoa. Tällä viikolla tuli viesti, että Muru ja toinen lapsi olivat käyttäytyneet todella huonosti opettajan sijaista kohtaan ja Muru oli juoksennellut käytävillä. Aika kova keskustelu käytiin käytöksestä ja turvallisuudesta koulussa. Opettaja suhtautui hyvin ja asia saatiin käsiteltyä onneksi, mutta kyllä korvia kuumotti.  Ei tarvinnut montaa viikkoa koulussa olla, kun pöllöily alkoi. Hyvin Muru on päässyt luokkaan sisälle ja eilen hän oli jo luokkalaisen synttärijuhlissa! Taksimatkatkin ovat onneksi sujuneet hyvin, ainakin toistaiseksi...

Käväisimme tässä yksi ilta Lastenklinikan päivystyksessä...Muru juoksi koirapuistossa (kiellosta huolimatta) ja toinen koirista juoksi suoraan polvitaipeisiin sillä seurauksella, että Muru kaatui kyljen kautta maahan pään kolauttaen. Onneksi alkoi heti itkemään ja päälle ei näkynyt kuin punoitusta. Muru valitti kuitenkin päänsärkyä, joten olihan pää lähdettävä tarkistuttamaan. Olinkin ehtinyt lähteä Meilahdesta 1,5h aiemmin, kun olinkin siellä taas...Kaatumisesta selvittiin päänsäryllä ja pienellä kuhmulla, mutta muuten kunnossa. Pää siis todellakin kestää kaatumisen omalta korkeudelta, kuten meille sanottiin. Näin vähän tapahtuneen jälkeen toista Murun leikannutta kirurgia töissä ja kerroin tapahtuneesta. Hän sanoi, ettei muista kertaakaan käyneen niin, että "rakenne" olisi pettänyt leikkauksen jälkeen. Onneksi niin ei käynyt nytkään.

Tänään olin lasten ja toisen koiran kanssa Pokemonjahdissa Suomenlinnassa. Tai ehkä itse lähinnä jahtasin Huliota, Muru pelasi minun puhelimellani Pokemonia. Hulio  näytti taas tänään kunnolla uhmakasta puoltaan ja oli aika vauhdikas reissu. Välillä sujui todella hienosti, mutta sitten taas Muru ja Hulio kiipeilivät ilman lupaa muureilla... Hilu istui tyytyväisenä rattaissa ja mutusti pannukakkua .

Hurjan paljon perheitä, teinejä ja aikuisia peli oli paikalle houkutellut. Oli hauskaa, kun menomatkalla lautassa muutama n.10v poika alkoi juttelemaan meille Pokemonista ja neuvoi minua. Tuli aika täti-fiilis!

Huomenna on Hilun 2v. synttärit ja tulee meille tuon ukon kanssa 7v avioliittoa täyteen. Hiluhan syntyi meille hääpäivälahjaksi 2 vuotta sitten, mutta se on sitten eri tarina se ;)

Koulu

Huomenna on se päivä, koulu alkaa! Monet jännittivät sitä kuukausi sitten, me vasta nyt ja kyllä jännitetäänkin! Esikoinen ja ekaluokka. On ostettu uusi reppu ja penaali, ja reppu valittu hartaudella monen joukosta. Huomenna on vain 1,5h päivä, koska samalle aamupäivälle sattuu aika Töölöön Husuke pkl:lle.

Mutta.

Minä en pääse mukaan. En saattamaan kouluun enkä pkl:lle mukaan. Pkl- käynnin väliinjäämisen vielä kestän, mutta en sitä, että en näe, kun pieni koululainen astuu sisälle koulumaailmaan ilman vanhempaa. Sattumalta olen vielä pitkän päivän eli 13h 15min töissä. Olin myös tämän illan töissä, joten en päässyt peittelemään Murua yöunille ennen suurta päivää. Huolta asiassahan ei sinänsä ole, koska luotan isän hoitaneen asian kerrassaan hyvin ja hoitavan myös huomisen. Mutta on se silti vaikeaa, kun tottunut olemaan kaikessa mukana ja järjestämään asioita.

Töissä yritettiin kyllä järjestää vuorojani, mutta ei onnistunut. Enkä osannut ehkä tarpeeksi vaatia. Mutta nyt, kiireisen iltavuoron jälkeen, on mieli matalalla. Varsinkin, kun Huliokin itkee perääni, kun ei näe äitiä. Ei ole helppoa aloittaa (vuoro)työntekoa kotivuosien ja tällaisen mankelin jälkeen.

Kouluharjoittelua!

Huomenna Muru pääsee tapaamaan luokkalaisiaan ja kokeilemaan, miltä tuntuu istua luokassa omassa pulpetissa. Kahtena päivänä on tiedossa harjoittelua vanhemman kanssa ja ensi viikolla alkaa koulu todenteolla. Tällä viikolla vanhemman täytyy olla vielä mukana, koska Muru on virallisesti sairaslomalla eikä koulu voi ottaa vastuuta. Aika jännittävää!

Koulutehtäviä on tehty jo kotona ja koulukirjojen sivut täyttyvät vauhdilla. Ainoa huono puoli huomisessa harjoittelussa on se, että koulussa pitää olla klo 8 ja sehän on täyttä tuskaa, kun itse olin tänään iltavuorossa ja nukkumaanmeno venyy.  Voi myös olla, ettei Murun keskittymiskyky ole parhaimmillaan, kun olen lähettyvillä...

Toipuminen sujuu vauhdilla. Haava on hienosti parantunut ja tikit sulaneet, muutama langanpää enää pilkottaa. Kipulääkkeitäkään ei ole paljon tarvittu, silloin tällöin vain särkee. Tähän mennessä ainoa selkeä muutos aikaan ennen leikkausta on se, että Murun unentarve on vähentynyt. Ennen hän nukkui ikäisekseen paljon, mutta nyt ei uni tule illalla samaan tapaan.

Illat eivät muutenkaan suju niin sutjakasti kuin ennen. Hilua on nyt jo parin viikon ajan palautettu sänkyynsä. Isän nukuttaessa Hilu nukahtaa paljon paremmin kuin minun nukuttamama. Saan palauttaa tytön sänkyyn n.60krt illassa ja se todella ottaa koville, kun itsellä olisi jo kiire iltapalalle ja päästä rauhoittumaan. Työt uudessa paikassa vievät hyvin paljon energiaa ja on ollut raskasta siirtyä kotiäidin roolista työntekijäksi. Töissä tuntuu, että kaikki osaaminen on kadonnut jonnekin kotivuosien aikana, mutta jostain aina pulpahtaa asioita, jotka pienellä työllä palautuvat muistiin. Mutta ruosteessa olen, totisesti...Työkaverit onneksi ovat mukavia ja jaksavat auttaa tällaista uuvattia 😊

On tämä aikamoista uuden opettelemista kaikinpuolin!

Paluu työmaalle

Hoitovapaa loppuu ja huomenna töihin! Tämä ilta oli tarkoitus viettää rauhassa ja päästä aikaisin nukkumaan, mutta lapset päättivät toisin. Poikien sänky sai uuden omistajan ja tämän yön pojat saavat nukkua patjoilla. Onhan se nyt jännää, vähän kuin retkellä olisi! Ja sitten Hilu...Pieni neiti ei ole päiväunia omassa sängyssään enää nukkunut sängyn vaihdon jälkeen ja tänä iltana piti taas palauttaa sänkyynsä ainakin 55 kertaa, sitten en jaksanut enää laskea. Ja nyt yliväsynyt neiti heräsikin jo huutamaan nukuttuaan 45 minuuttia.

Eilen sain nauttia omasta vapaasta ja kaatosateesta. Linnanmäellä on iik!week ja eilen sen avajaiset. Zombeja käveli vastaan ja hämähäkin seitit olivat vallanneet puiston. Pelottava pelle ahdisteli hurjastelijoita autoradalla ja ympäri Lintsiä kuului huutoja ja ulvontaa, kun zombit piileskelivät puskissa. Kaatosade sopi teemaan kyllä, mutta kenkien ollessa läpimärät oli mukava siirtyä sisätiloihin nauttimaan hyvästä juomasta ja seurasta.

 Huomenna sitten sorvin ääreen. Jännittää ja ahdistaa, mutta kiva on palata työelämään. Se lisää tosin jännitystä että paluu ei ole samaan työpaikkaan, mistä jäin äitiyslomalle. Uutta oppimaan siis!

Arki rullaa taas

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niitähän riittää! Pojat pitävät kyllä huolen, että tylsää ei tule ja leikkaus on muisto enää.

Kävimme koululla palaverissa viikko leikkauksen jälkeen ja paikalla olivat me vanhemmat, rehtori, opettaja ja terveydenhoitaja. Keskustelimme Murun tilanteesta ja asioista, jotka pitää huomioida koulun arjessa ja kävimme läpi sitä, miten Muru pääsisi koulun arkeen. Muru sai kirjat ja ope näytti, mitä luokassa on tehty ja mitä me voisimme kotona tehdä. Muru sai siis kotitehtäviä, jee! Sovittiin, että ne käydään opettajan kanssa läpi maanantaisin ja silloin Muru saa seuraavan viikon tehtävät. Näin koulun alkaessa Muru ei ole niin paljon muita jäljessä.

Alkuun elämä olikin helppoa, kun Muru nukkui päiväunet samaan aikaan kuin Hilu- ja Hulio oli päiväkodissa. Vaan eipä enää, eihän 7-vuotias nuku päivällä! Nyt saa taistella, että Muru edes lepäisi hetken. Ja kun väsymystä sisällä olemisesta kuitenkin on, menee jossain vaiheessa päivä aina riehumiseksi. Leikkaus ei ainakaan vielä ole tuonut mitään helpotusta raivokohtauksiin. On tosin vaikea sanoa, johtuvatko raivarit osittain turhautumisesta. Kyllähän se harmittaa, että toiset saavat pyöräillä ja kaverit juoksevat ulkona, ja itse ei saa. Muru onkin saanut luvattoman paljon ruutuaikaa (tai onhan kirurgin lupa) ja se selkeästi vaikuttaa käytökseen. Pelejä on vaikea lopettaa ja ne pyörivät mielessä ja varsinkin illat ovat vaikeita, jos klo 18 antaa vielä pelata. Eilen Muru pelasi todella paljon, mikä oli meiltä iso moka, ja nukkumaanmeno oli yhtä farssia. Muru heitteli leluja, kirkui, itki, huusi, nipisteli ja sylki. Lopulta rauhottui vasta, kun väkisin otti syliin.

Iltaahan helpotti suunnattomasti se, että Hilun pinnasänky vaihdettiin ja nyt Hilu pääsee itse sänkyyn ja sieltä pois. Eilen palautettiin sänkyyn vähän yli 100 kertaa, kunnes nukahti. Ja toinen koiristakin aiheuttaa harmaita hiuksia taas jälleen. Leppoisaa elämää siis nämä viimeiset hetket ennen töiden aloitusta... Ehkä Murun tsemppinallesta olisi mullekin apua?

Sairaalassa

Mitä siellä Lastenklinikalla oikein tapahtui leikkauksen jälkeen?

Menimme Murua katsomaan torstai aamuna eli leikkauksen jälkeisenä päivänä. Hän oli valvonnassa vielä,mutta oikein hyvävointisena. Väsynyt toki, kun vahvat kipulääkkeet nukuttivat, mutta silti reipas. Hieman oli mehua maistellut, muu ei vielä maistunut. Yö oli mennyt muuten hienosti, mutta pään turbaanisidos oli haitannut unta. Muru valitti myös, ettei osaa nukkua selällään eikä muussa asennossa oikein saanut olla.  Kirurgi oli ehtiny käydä aamulla ennen kuin pääsimme osastolle ja luvannut, että valvonnasta pääsee siirtymään tavalliseen huoneeseen osastolla. Meidänhän piti olla valvonnassa heti, kun vierailuaika alkaa, mutta jumitimme päiväkodissa Hullea viemässä ja uskomatonta kyllä, seikkailimme tunneleissa Meilahden alla...

Iltapäivällä Muru pääsi kahden hengen huoneeseen, jossa sai olla yksin. Torstai meni vielä pitkälti nukkuessa ja levätessä. Jonkin verran Muru jaksoi kuunnella, kun luin hänelle ääneen Harry Potter ja Viisasten kiveä. Ruokakaan ei vielä lainkaan maistunut. Hulio pääsi katsomaan Murua iltapäivällä pikaisesti ja uskon, että hänelle teki hyvää nähdä niinkin hyvävointinen veli.

Jäin Murun viereen patjalle yöksi nukkumaan. Vaikka oma väsymys oli valtava, ei sairaalassa uni tullut. Kuuntelin koko ajan ääniä käytävältä, kahvihuoneesta, Murun ähinää ja katsoin kelloa, koska on aika seuraavan antibiootin. Aamulla olikin melko pysähtynyt olo!

Aamupäivällä kirurgi tuli ja Murun iloksi otti sidokset pois ja sitä olikin odotettu! Haava oli todella siisti ja turvotus maltillista. Puhetta oli jo kotiutumisesta myös. Jos kaikki menisi hyvin, Muru pääsisi jo sunnuntaina kotiin eli 4.päivänä leikkauksen jälkeen. Kirurgin käynnin jälkeen jäätiin odottamaan esilääkettä. Oli aika ottaa kuvat kallosta, jotta voitiin tarkastella leikkaustulosta. Esilääkkeen Muru otti vastentahtoisesti ja oksensi sen samantien ulos, joten yhdessä totesimme, että esilääke jääköön väliin. Muru odotti rauhallisena ja lähti hoitajien matkaan suosiolla.

Perjantaina oli edessä myös siirto osastolta K8 osastolle ULS3.  Sielläkin Muru sai vallata huoneen yksin ja hyödynsi tilannetta kyllä heti. Playstationia oli oikein kiva pelata sängystä käsin. Ruoka ei oikein vieläkään maittanut ja Murun harmiksi yöksi piti laittaa vielä iv-neste tippumaan.

Tällä kertaa oli isän vuoro jäädä patjalle yöksi ja itse riensin Hilun luokse, joka oli mummilla hoidossa. Hulio oli viety mummon hoiviin. Lauantaina aamupäivällä menin osastolle ja sieltä löytyi isä ja poika pleikkaria pelaamasta. Yö oli mennyt jo paljon paremmin. Launtaina alkoi ruokakin maistua hiljalleen ja tässä kanakeitto oli taikasana. Se maistui päivälliseksi ja sen jälkeen muutkin ruuat vähän kerrallaan. Lauantaina Muru pääsi suihkuunkin. Se jännitti kovasti, mutta suihku helpottikin haavan kutinaan hyvin. Jäin taas lauantaina yöksi ja pidimme leffaillan. Minä pötköttelin nojatuolissa ja Muru sängyssä ja katsoimme Toy Storyn ja hauskaa oli!

Sunnuntaiaamuna hoitaja kysyi, haluaisimmeko jo kotiin. Reseptit ja todistukset oli kirurgi kirjoittanut jo perjantaina valmiiksi eikä meidän tarvinnut odotella lääkäriä. Lounaan jälkeen pakkasimme siis kimpsut ja kampsut ja starttasimme kotiin pienen Teräsmiehen kanssa!

Kotiin oli ihana päästä. Ihaninta oli, ettei tarvinnut enää huolehtia Murun voinnista niin paljon eikä miettiä, kuka hoitaisi nuorempia sisaruksia milloinkin. Murukin taisi olla iloinen kotiinpääsystä, vaikla sairaalasänkyä jäi hieman ikävä...

Haava oli sunnuntaina jo todella siisti:

Leikkauspäivä

Palataanpa ajassa hieman taaksepäin eli leikkauspäivään. On vaikea uskoa, että viikko sitten ihmettelimme ja jännitimme paniikissa ja tunteet heittelivät, ja nyt ollaan tässä tilanteessa. Huimaa. Huomenna on jonkun muun vuoro jännittää pitkää leikkausta...

Leikkauspäivänä menimme Leikoon klo 7.15. Muru piti herättää ja hänet oli vaikea saada sängystä pois. Hän veti peittoa päänsä päälle ja sanoi, että ei halua leikkaukseen. Siinä sitä sai itse purra hammasta yhteen ja rohkaista lasta, vaikka itsellä oli samat ajatukset.

Pääsimme ajoissa matkaan ja matka Lastenklinikalle sujui hyvin, Muru puhui tätinsä kanssa puhelimessa vielä hymyillen. Muuten autossa olikin hiljaista ja tuijotin ikkunasta ulos nieleskellen. Auto saatiin Lastenklinikan sisäänkäynnin eteen ja reippain askelin Leikoon, kunnes...

Muru lukittautui vessaan eikä tullut pois, ennenkuin hänet sieltä haettiin. Asiaa ei auttanut, että Leikossa oli toinen lapsi leikkaukseen menossa, joka itki kovaan ääneen. Muru sai puudutevoiteet kämmeniin ja otti reippaasti, joskin melkoisen irvistyksen kera, nestemäisen esilääkkeen. Hän vaihtoi vaatteet ja suurta huvia aiheutti sänky ja kaikki sen erilaiset säädöt. Alkuun Murulla oli hauskaa ja esilääke selkeästi rentoutti. Luin ääneen Tatun ja Patun avaruusseikkailu -kirjaa ja johan meillä oli hauskaa.

Kello tuli kuitenkin kahdeksan ja toinen lapsi vietiin leikkaussaliin. Saimme tiedon, että Murun sali ei ole valmis ja joudumme odottamaan. Pian esilääkkeen vaikutus muuttui, ja Murun puhe puuroutui. Hän itse turhautui, kun puheesta ei ymmärtänyt mitään ja itki lohduttomasti. Oli todella huonot fiilikset ja lapsen lohduttaminen oli vaikeaa.

Lopulta Murun sai viedä leikkaussaliin 8.35 ja saimme saattaa hänet leikkaussaliosaston oville. Puheesta sai taas selvää ja Muru antoi meille pusut ja kuulimme hänen juttelevan melko rennon kuuloisesti, kun ovet sängyn takana sulkeutuivat.

Oma olo oli kaikkea muuta kuin rento ja kyyneleet virtasivat tässä vaiheessa. Menimme autoon ja vain istuimme hiljaa, tai minä istuin lähinnä norsua muistuttaen. Olo oli hämmentävällä tavalla tyhjä ja turta.

Ja sitten, lähdimme autokaupoille. Tai ensin kahville ja siitä autokauppaan. Hulion oli mummi vienyt päiväkotiin ja Mummi myös vahti Hilua. Halusimme, että meillä olisi leikkauspäivänä jotain tekemistä, että ajatukset saisi edes hetkeksi pois leikkauksesta. Niinpä siis menimme autokauppaan ja otimme auton koeajoon ja ajoimme melkoisen lenkin. Autokauppaan palatessamme teimme autosta kaupat, tosin sovimme, että auto haetaan vasta, kun Muru on kotiutunut. Totisesti oli hämmentävä fiilis tehdä autokauppaa samalla kun lapsi on leikkauspöydällä kallo paljaana.

Iltapäivän tunnit ja minuutit olivat pitkiä. Mitään ei oikein osannut tehdä, mutta ei osannut istua paikallaankaan. Kahvia kului tolkuttoman paljon. Kolmen jälkeen minuutit pitenivät entisestään. Päässä pyöri vain se, että leikkauksen pitäisi pian olla ohi ja kirurgin soittaa.

15.30 soi puhelin ja kirurgi kertoi leikkauksen menneen hyvin. Helpotuksen tunne oli valtava! Samalla tuntui kuitenkin myös taas tyhjältä, koska tajusi, että vihdoin kauan odotettu leikkaus oli ohi. Lenkki koirien ja nuorempien lasten kanssa sai ajatuksia hieman järjestymään.

Seuraavaksi odotettiinkin, koska valvonnasta soitetaan, että Murun saa hakea heräämöstä. Kun alkoi olla suurin piirtein aika, että Muru pääsee valvontaan, menimme sairaalan lähelle koirapuistoon odottelemaan.

 Valvonnasta soitettiin ja sanottiin, että 20.30 Muru olisi valvonnassa heräämöstä. Menimme hyvissä ajoin osaston vanhempienhuoneeseen odottelemaan ja pian meidät haettiinkin Murua katsomaan. Muru oli hereillä ja täysin tolkuissaan, lepäsi rauhallisesti sängyssä. Turbaani päässä oli maltillisen kokoinen. Sen verran olemme sairaaloissa pyörineet (itse toki töidenkin takia), ettei kumpikaan säikähtänyt monitoreja, infuusiopumppuja tai sängyssä risteileviä iv-letkuja.

Olimme vain hetken Murun luona. Kun olimme antaneet monet pusut, sanoi Muru lopulta "Menkää jo"  ja vilkutti. Käskystä siis lähdimme ja pian kuului, kuinka Muru jutteli hoitajan kanssa.

 Väsymys ja tunteet ottivat vallan ja uni kutsui. Menin kotiin yksin koirien kanssa ja miten ihanalta tuntuikaan kaivautua peiton alle koirien vartioidessa unta. Pienemmät lapset olivat mummilla ja isä lähti heidän luokseen. Unta ei tarvinnut kauaa hakea sinä iltana.

Toipuminen käynnissä!

Huh, leikkaus onnistuneesti ohi ja toipuminen alkanut harppauksin. Leikkauspäivä oli mahdottoman pitkä ja tunteet heittivät kuperkeikkaa.

Leikkauspäivänä pääsimme katsomaan Murua klo 20.30 eli 12h sen jälkeen, kun hänet vietiin leikkaussaliin. Päivä oli todella pitkä ja minuutit matelivat. Alkuun Muru oli valvonnassa osastolla K8, sitten siirryttiin pois valvonnasta, mutta edelleen osastolla K8 ja nyt tänään iltapäivällä siirryttiin osastolle ULS3.

Tänään otettiin sidokset pois ja haava on todella siisti. Päänmuodossakin on selkeästi eroa aiempaan.

Nyt otetaan rauhallisesti ja mennään hetki kerrallaan. Toipuminen on hyvässä vauhdissa, mutta vasta alussa. Pahin on kuitenkin takana!

Valtava väsymys painaa, joten pidempää tekstiä sitten, kun omat ajatukset ovat jäsentyneet. Hoito on ollut todella hyvää ja hoitajat ja lääkärit huippuja!

Näihin tunnelmiin

Huomenna

Huomenna se on. Päivä, jota en todellakaan kohdallemme kuvitellut koskaan. Mutta miksi ei meille, kun niin monelle muulle?

Eilen kävimme verinäytteessä ja se sujui loistavasti. Puudute toimi hyvin ja suoni löytyi heti. Muru sai kehuja näytteenottajalta, että oli esimerkillinen asiakas.

Eilen myös ajoimme Murun hiukset. Muru on halunnut kasvattaa hiuksiaan siitä asti, kun kuuli leikkauksesta. Hän myös halusi, että isä ajaa hiukset pois ennen leikkausta, ja niinhän isä teki. Hulio halusi olla samanlainen kuin isoveli, joten lyhyt kesätukka nyt hänelläkin. Kun hiukset on ajeltu, näkyy pään muoto todella selkeästi.

Tänään olimme Leikossa eli leikkaukseen valmisteluyksikössä. Käynti sujui todella joutuisasti ja tapasimme heti kirurgin, jonka kanssa leikkauksesta keskustelimme. Tässä vaiheessa ei kysyttävää oikein ollut tai ainakaan siinä tilanteessa tullut. Onneksi hän vakuutti, että leikkaustiimi pitää hyvää huolta pikkuisestamme. Leikkauksessa on salissa ihmisiä, kun kirurgeja jo kolme.

Tapasimme myös anestesialääkärin ja kävimme nukutuspuolen asioita läpi. Nekin asiat olivat selviä ja sovittiin, että Muru saa aamulla heti puudutelaastarit. Kipaisimme myös laboratoriossa ottamassa ristikokeen eli x-kokeen verituotteiden antoa varten ja se otettiin ilman puudutusta tällä kertaa. Näytteenotto meni loistavasti, vaikka sen jälkeen Murulle tuli vähän huono olo.

Sairaanhoitajan kanssa kävimme vielä käytännön asioita läpi henkilöstöruokalasta pysäköintiin.

Nyt on nuoremmat muruset mummin hoivissa ja Murukin unilla. Runsas iltapala on syötynä, koska ravinnotta täytyy olla leikkausta varten klo 2 alkaen. Illalla vähän herkuteltiin ja syötiin mm.nallevohveleita 😊 Ennen nukkumaanmenoa Murulla oli paljon kysyttävää kaikesta leikkaukseen liittyvästä. Puhuimme esilääkkeestä ja siitä, miksi sellainen otetaan, miksi on monta kanyylia, miksi saa nestettä ja miksei saa syödä. Puhuimme myös siitä, kuinka tärkeää Murun on sairaalassa kertoa hoitajille ja lääkäreille, jos on kipua tai jokin pelottaa. Jos me emme osaa lukea lapsemme ajatuksia, eivät valitettavasti osaa hoitajat tai lääkäritkään, se kun ei kuulu vielä koulutukseen.

Kun Murun sai nukkumaan, alkoi tietysti ajatukset pyöriä omassa päässä. Koko päivän on jaksanut pysyä optimistisena ja reippaana, mutta kun oma pieni lapsi sanoo ennen nukahtamista, ettei halua leikkaukseen, kun pelottaa ja kysyy, miksi juuri hänen täytyy mennä, ei optimismi enää auta. Tuskin monenkaan vanhemman silmät siinä kuivina pysyisivät.

Nyt jäämme jännittämään huomista. Kiitos teille kaikille mukanaeläjille 💖 Nyt saa pitää peukkuja ja varpaita pystyssä, lähettää enkeleitä, metsänhenkiä tai vaikka tonttuja Murun hyväksi. Vaikka toisaalta, jos jonkun käsiin uskallan oman lapseni antaa, niin juuri näiden ihmisten, parempia en voisi toivoa. Kiitos.

Kolme yötä..

Kolme yötä enää. Ei jouluun, mutta leikkaukseen. Hiljalleen hiipii mieleen enemmän ja enemmän ajatuksia leikkauksesta, sairaalassaoloajasta ja toipumisesta kotona.

Tälläkin viikolla on ehditty puuhailla paljon. Osin siksi, että ajatukset leikkauksesta pysyvät hieman loitommalla, ja toisaalta siksi, että nyt vielä voimme puuhailla. Keskiviikkona Muru pääsi Snadistadiin isän kanssa kaksin. Mukavaa puuhaa siellä riittikin ja Muru tykkäsi. Hulio ei päässyt mukaan, koska hänelle on luvassa reissu Särkänniemeen, kun Muru vielä on toipilas.

Eilen olimme myös koko perheen voimin Flamingossa nauttimassa vesipuistosta. Pojat olivat aivan innoissaan ja huimapäinä menossa täyttä vauhtia. Mäkiä viiletettiin alas ja vedessä puljattiin niin, että olimme kaikki rusinoita lopulta. Hilukin nautti, kunhan lämpeni paikalle hieman hitaasti.

Tämä päivä on pitkälti rauhoituttu kotona tavallisissa puuhissa. Aamulla kyläiltiin perhetuttujen luona ja iltapäivän pojat viettivät ulkona leikkien.

Vähän ahdistaa, kun mainoksia selasin ja joka paikassa mainostetaan reppuja ja uusia vaatteita koulun alkua varten. Olemme sopineet Murun kanssa, että ostetaan reppu sitten, kun Murukin pääsee koulun aloittamaan. Pihan kavereista toinen lähtee ylihuomenna eskariin, toinen kouluun, ja monet muut tutut lapset aloittavat koulun elleivät aloittaneet jo tällä viikolla. Tuntuu pahalta katsoa muiden päivityksiä, kun saattavat murujaan koulutielle, kun niin haluaisin tehdä itsekin nyt. Onneksi Muru ei tiedä, mistä jää paitsi. Onhan asia meilläkin tietysti edessä, ja meille ja Murulle se on yhtä ainutlaatuista silloin, kuin se nyt on muille. Mutta varmasti tulevaisuudessa koulun alkaessa meille muistuu mieleen Murun leikkaus. Tässä asiassa järki ja tunteet eivät kohtaa, koska tiedänhän, että koulun kanssa ei ole mikään hoppu ja asiat järjestyvät. Mutta silti, tunteet vievät järjestä usein voiton...

Huomenna pitäisi selvitellä Murun kouluasioita vielä, perua koulukyytejä (sen jo tein kerran tosin, mutta mitä lie ongelmia tiedonsiirrossa) ja käydä verinäytteessä. Se jännittikin Murua ennen nukkumaanmenoa, mutta onneksi Hulio osasi kertoa, että ei se satu paljon ja kestää vain hetken. Toki Hulio muisti myös sanoa, että itse ei itkenyt ollenkaan, mutta on silti ihan ok itkeä. Mun muruset <3

Mri - Murun tunnelmia

Magneettikuvaus oli ensimmäinen kerta, kun Muru oli itse sairaalassa sisällä, jos ei lasketa pikaista visiittiä päivystykseen vauvana nesteytystä varten vatsataudin jyllätessä. Sairaaloissa olemme toki vierailleet paljon; Jorvi on tuttu varsinkin N-tornin osalta, Meilahdessa ollaan pyörähdetty parilla osastolla, Haartmannissa vierailtu sekä silmä-ja korvasairaalassa. Toki myös Katriinan sairaala ja Puolarmetsä ovat tuttuja. Valitettavan paljon lähisukulaiset ovat sairaaloissa vuodesijoja vieneet.

Magneettikuvauksen hyvin sujumisen suhteen oli suuret toiveet. Jos siitä saisi hyvän kokemuksen, ei leikkaus ehkä enää pelottaisi aivan niin paljon. Eniten Muru jänitti iv-kanyylin laittamista ja sen poisottoa. Emla eli puudutelaastari oli laitettu kotona hyvissä ajoin klo 6 aamulla. Osastolle ilmoittauduimme täsmällisesti klo 7 ja alkuun oli hämmennystä, kuka meidät ottaa vastaan. Osasto, jonka kautta mri yleensä hoidetaan, oli kesän evakossa toisella osastolla. Lopulta löytyi hoitaja, joka opasti meidät huoneeseen ja piti hyvin lyhyen alkuhaastattelun. Terveenä oli Muru pysynyt, ravinnotta ollut illasta saakka, ei allergioita. Pian kävi ilmi, että kohta tulisi toinen sairaanhoitaja, joka veisi Murun kuvaukseen, mutta sitä ennen laitettaisiin se pelottava kanyyli. Anestesialääkäri oli mukava ja jutteli niitä näitä, avustamassa ollut keikkalainen hiljaisempi. Suonet olivat hieman piilossa Emlasta, jännityksestä ja kylmyydestä johtuen, mutta suoni löytyi nopeasti ja kanyyli teipattiin paikoilleen. Hieman piti muistuttaa Murua hengittämään välillä. Muru totesi ilahtuneena, ettei toimenpide sattunutkaan.

Pian Muru sai vaihtaa vaatteet (tosin pyysimme hänelle sairaalavaatteet, niitä ei tarjottu) ja oli aika lähteä. Happisaturaatiomittari oli hieman hukassa , mutta pian oli tavarat mukana ja lähdimme. Itse kuvaus ei ollut Lastenklinikalla vaan menimme Meilahden sairaalan puolelle tunneleita pitkin. Muru käveli reippaasti ja katseli tunneleiden aamuliikennettä.

Saimme saattaa Murun aivan perille ja tutkia yhdessä itse huonetta, missä kuvaus tehtäisiin. Laitteen koko teki vaikutuksen Muruun ja superihana henkilökunta sai jännitystä laantumaan. Pian saapui nukkumatti ja Muru laitettiin uneen. Saimme olla edelleen vieressä ja Muru katseli minua silmiin ja piti kädestä kiinni viimeiseen asti taistellen, että pysyisi hereillä. Pian pieni keho nytkähteli ja rentoutui, ja Muru oli unessa.

Lähdimme hoitajan kanssa takaisin Lastenklinikalle vain kerran matkalla melkein eksyen. Heräämöstä Muru siirtyisi päiväsairaalan puolelle, mutta sitä ennen meillä oli muutama tunti aikaa tapettavana. Aloitimme aurinkoisen odottelun aamukahvilla Cafe Regatassa. Uunituore korvapuusti ja kahvi maistui taivaallisen hyvältä.

Olimme sopineet sairaanhoitajan kanssa, että hän soittaa, kun Murun saa hakea heräämöstä, jotta voimme mennä yhdessä heräämön oville vastaan. Tämä sopi enemmän kuin hyvin ja pian sainkin soiton. Muru oli vielä pöpperössä, mutta hymyili. Päiväsairaalassa hän sai pian pillimehun ja se kun oli juotu, pääsi iv-nesteytyksestä eroon, vaikka kanyyli vielä toki käteen jäikin. Pian hän sai ruokaa ja piristyi nopeasti. Kaksi tuntia meidän oli määrä viettää osastolla ennen kotiutumista. Aika kävi jo kohta pitkäksi, mutta onneksi päiväsairaalan laatikosta löytyi iPad ja johan kivoja  pelejä pelatessa aika meni joutuisasti. Juuri ennen lähtöä kanyyli otettiin pois ja Muru kävi wc:ssä. Leikkihuoneeseen hän hinkui tietenkin juuri, kun piti vaihtaa vaatteet ja lähteä kotiin.

Kokemus oli kaiken kaikkiaan hyvä ja Murulle jäi positiivinen kuva. Myös meille vanhemmille jäi kiva fiilis, kun kaikki meni hyvin ja sujuvasti.

Päiväkotia, puistoilua, puremista ja pusuja

Tänään oli Murulla viimeiset fudistreenit hetkeen. Ensi tiistaina toki olisi vielä mahdollista, mutta todettiin, että rauhoitetaan ensi tiistai perheelle. Sopivasti sattui, että valmentaja oli loukannut itseään, joten kysyi Ukkokullalta, voisiko tämä pitää treenit seuraavien 6 viikon aikana. No, muisti pian itsekin, että ehkä ei. Hyvillä mielin Muru tuli treeneistä ja totesi, että seuraavan kerran sitten sisällä treenit. Murun joukkue on mukavan pieni erityisjoukkue, joten liian tosissaan treenejä tai pelejä ei oteta.

Viikko enää leikkaukseen! Jännitystä alkaa olla havaittavissa itse kullakin. Viimeiset pari viikkoa on mennyt enenevissä määrin myrskyisissä merkeissä. Muru ei siedä pettymyksiä lainkaan ja maailma romahtaa. Itsehillinnästä ei ole tietoakaan ja nyrkit viuhuvat nyt Hulion lisäksi myös Hilua ja vanhempia kohtaan. Puremista, nipistämistä, lyömistä, kirkumista, you name it. Kaikkea ollaan yritetty kokeilla, jotta raivokohtaukset laantuisivat, mutta tulokset eivät päätä huimaa. Vinkkejä otetaan ilomielin vastaan!

Toisaalta Muru sai tänään kehuja, kun oli ollut yksin läheisessä puistossa. Menin myöhemmin paikalle Hulion ja Hilun kanssa ja Hulion kerhoajoilta tuttu hoitaja kehui, kuinka Muru käyttäytyi fiksusti ja oli niin ison lapsen oloinen. Koko sen ajan lapset käyttäytyvät todella kivasti, kun puistossa oltiin.

Hulio aloitti myös päiväkodissa harjoittelun. Eilen käytiin tutustumassa, vaikka paikka tuttu onkin Murun ajoilta. Tänään Hulio sai olla kaksi tuntia ilman äitiä ja hyvin meni. Tuttuja hoitajia oli kiva nähdä ja vaihtaa kuulumisia, joten tuntuu hyvältä jättää poika hoitoon. Vaikka teoriassa olen sitä mieltä, että kaikki lapset hoidetaan kotona, jos yksikin siellä hoidetaan, mutta käytännössä taidan olla muuta mieltä. Joskus koko perheen hyvinvointi vain vaatii sitä, että vanhenpi lapsi/lapset ovat hoidossa. Ja onhan Hulio melko energinen ja joutuu nyt hieman vähemmälle huomiolle...

Jopa Ukkokulta totesi, että näin raskasta ei hetkeen ole ollut. Illalla, kun lapset nukahtavat, ei jaksa tehdä muuta kuin rojahtaa sohvalle. Jopa siitä saattaa tulla kiistaa, kumpi saa ulkoiluttaa koirat, ilman lapsia. Univelkaa riittää ja sehän ei päivistä helpompia tee. Kaikki lapset ovat nukkuneet levottomasti ja viime yönäkin Hilu oli ainoa, joka omassa sängyssään nukkui ylhäisessä yksinäisyydessään, tosin samassa huoneessa, missä me kaikki muutkin. Ja jos lapset eivät valvota, koirat sitten senkin edestä.

Niin raskasta kuin tällä hetkellä ipanoiden kanssa onkin, on se ihanaa. Töihinpaluu häämöttää vajaan kuukauden päässä, joten jokaista hetkeä osaa arvostaa.

Tämä ilta oli hyvä päättää rauhalliseen iltasatuhetkeen ja saunaan, jossa sain istua yksin hiljaisuudesta nauttien <3

Ongelmien alkulähteillä

Takaisin Muruun ja leikkaukseen...Mistä kaikki siis alkoi?

Vauvana pään muotoon jo kiinnitettiin huomiota ja sanottiin, että se pyöristyy usein iän myötä. Murulla oli siis toinne puoli takaraivosta litteä jo vastasyntyneenä, mikä johtui todennäköisesti siitä, että Muru laskeutui aikaisessa vaiheessa raskautta syvälle lantioon. Saattaa olla, että lantionmuotoni ohjasi päätä vinoon (ja Hulion perätilaan 2,5v myöhemmin). Saimme ohjeita, kuinka aktivoida vauvaa, jotta hän kääntäisi symmetrisesti päätään molemmille puolille. Pian Muru alkoikin kääntää päätään eikä kallon muotoon hetkeen palattu. Parivuotiaana yksityisellä lääkäriasemalla lääkäri kiinnitti kallon muotoon huomiota ollessamme ihan muissa asioissa vastaanotolla. Lääkäri opetti silloin lääkiksessä ja pyysi, saako ottaa lapsemme päästä kuvia opetuskäyttöön, nimettömänä tietenkin. Annoimme luvan, terveisiä vain ko.lääkärille! Tämä lääkäri sanoi, että kyseessä on tyypillinen posteriorinen plagiokefalia, joka ajan myötä todennäköisesti pyöristyisi. Toinen lääkäri myöhemmin mainitsi, että neuvolasta voisi asiaa seurata ja tarvittaessa tehdä lähetteen Husuken (Huuli- ja suulakihalkiokeskus ja kraniofakiaalikeskus) arvioon. Neuvolassa asiasta puhuttiin ja asia jäi sikseen.

4-vuotiaana päiväkodissa alkoi tulla esiin ongelmia. Huomattiin vaikeuksia motoriikassa, puheessa ja keskittymisessä. Olimme luulleet, että lapsemme on vain normaali uhmakas ja temperamenttinen neljävuotias, jolle siirtymätilanteet olivat vain vähän hankalia, mutta.... Kyseessä ei ollutkaan "vain" tavallinen uhma tai tahto, miksi sitä nyt kutsuisi. Saimme lähetteet kunnan terapiapalveluiden arvioon ja siitä alkoi taival kunnan palveluiden parissa. Neuvolaseurannoissa ja lääkärillä ongelmista puhuttiin avoimesti, mutta päänmuotoon ei palattu.

Viisivuotiaana seurasi hetken tyynempi vaihe, vain, jotta eskari voisi alkaa myrskyisissä merkeissä. 6-vuotisneuvolassa terveydenhoitaja totesi ongelmista kertoessani, että eskari-ikäisillä tyypillisesti on paljon uhmaa ja aika auttaisi. Hmmh...Saman vastauksen olin kuullut joka neuvolassa, mutta alkoi ihmetyttää, onko kaikilla todella näin hankalaa vai emmekö osaa kasvattaa lasta. Eskarissa ongelmiin paneuduttiin heti alussa ja otettiin tosissaan myös se, että kotona arki on melko hankalaa lapsen kanssa. Sattumusten summan kautta uudelleen erilaisiin arviointeihin, joissa todettiin, että hermoston. motoriikan ja kognitiviisen kehityksen puolella todella on jotain ongelmaa eikä kyse ole pelkästään uhmasta.

Todellinen onnenpotku oli se, että olin itse päätynyt töihin Husukeen ja hiljalleen aloin miettiä, saattaisiko myös oman lapsen kohdalla olla jotain yhteyttä kallon muodolla ja muilla epämääräisillä oireilla ilman selvää syytä. Äitiyslomalla Hilun kanssa ollessani otin asian puheeksi työpaikalla ja vyyhti alkoi aueta ja sain ammattilaisilta suoraan kuulla, että asia pitää ehdottomasti tutkia ja ainakin poissulkea kallon muodon vaikutus.

Aika järjestyi viime keväälle ja menin Murun kanssa lääkäriin asenteella, että hyvä se on poissulkea. Voin rehellisesti sanoa hieman järkyttyneeni, kun vastassa ollut tuttu kirurgi sanoi, että laitetaan lähete tietokonetomografiakuviin ja kannattaa alkaa valmistautua ajatukseen leikkauksesta. Ohhoh! Kuvissa kävimme ja sen jälkeen uusi poliklinikka-aika, jossa paikalla oli myös toinen kirurgi. Tälle käynnille menin jo pahaa aavistaen eikä enää yllättänyt, kun kuulimme, että leikkaus olisi perusteltu ja kannattaisi tehdä melko piankin. Lähetteen saimme vielä magneettikuviin, joissa siis kävimme heinäkuun lopulla.

Eniten Murun kohdalla harmittaa, että kallon muoto huomattiin jo vastasyntyneenä ja sen seurannasta puhuttiin. Seurantaa ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa neuvolan puolelta, ei edes silloin, kun ongelmia alkoi ilmetä ja itse mainitsimme lähetteestä Husukeen. En oleta, että terveynhoitaja huomaisi kiinnittää kallon muotoon huomiota, se kun ei kuitenkaan niin huomiota herättävän vino ollut, ainakaan aiemmin. Mutta harmittaa, että mennyt monelta lääkäriltä täysin ohi ja samaan aikaan Husukeen tulee paljon aiheettomia lähetteitä lapsista, joilla on plagiokefalia. Turha on syyttää ketään, mutta mietityttää, mitä olisi tapahtunut, jos en itse olisi ollut Husukessa töissä ja avannut suutani, ja työpaikalla rakkaat työtoverini eivät olisi ottaneet asiaa tosissaan. Onneksi pääsimme hoidon piiriin ja hoitopolku on sujunut kiitettävästi, kiitos siitä Husukelle! Kiittää saa myös Murun päiväkotia, jossa aina on ollut vastassa mukavat hoitajat, jotka tukeneet Muruamme vaikeuksista huolimatta.

Vallisaaresta Naurusaareen

Viimeisistä viikoista kaikki ilo irti! Eilen olimme Vallisaaressa ja tänään Naurusaaressa Flamingossa.

Vallisaari oli aivan mahtava paikka! Menimme lautalle, joka lähtee Kauppatorilta Kolera-altaalta. Liput pitää ostaa ennakkoon lipunmyyntipisteestä ja ei muuta kuin jonottamaan lauttaan. Mehän tosin emme tajunneet lippua ostaa ennakkoon ja jonoonkin vahingossa menimme kyseenalaisesta paikasta, mutta kiva henkilökunta antoi ostaa lipun lautastakin. Ehkä säälistä, kun ipanoiden kanssa oltiin liikenteessä...Lautalle pääsi hyvin rattaiden kanssa ja siihen mahtui monet rattaat. Henkilökunta auttoi tarvittaessa. Lauttamatka kestää n.20min Vallisaareen.

Saarella täytyy pysyä merkatuilla reiteillä ja osa saaresta on vieläkin kokonaan suljettu yleisöltä. Tämä siksi, että saaren luontoa halutaan suojella ja maaperässä saattaa vielä olla räjähteitä saarella vuonna 1937 sattuneen onnettomuuden jäljiltä, joten tulenteko ja maan kaivaminen on kielletty.

Vallisaari on ihan erilainen verrattuna naapuri Suomenlinnaan. Jotenkin villimpi ja salaperäisempi. Linnoituksia sielläkin on ja historian havinaa. Ensimmäiset linnoitukset on rakennettu tiettävästi 1600-luvulla.

Tällä kertaa eväät oli muistettu ottaa ja onneksi oli! Saarella on melkoiset korkeuserot ja tuli käveltyä paljon. Eväiden avulla ipanatkin jaksoivat ja kaikki tunnelit ja luolat toivat lisäenergiaa. Näköalapaikoilta on upeat maisemat Helsinkiin. Meitä vielä suosi sää. Saarella paistoi koko ajan aurinko, mutta mantereella oli massiiviset ukkospilvet.

Vallisaaren lisäksi kävimme viereissä Kuninkaansaaressa, mikä on myös vierailun arvoinen paikka! Kannattaa ehdottomasti harkita Vallisaarta Suomenlinnan sijasta ensi kerralla, tai mikä parasta, käydä molemmissa. Sama lautta, joka vie Vallisaareen, vie myös Suomenlinnaan tai Lonnaan.

Kannattaa katsoa:
http://www.luontoon.fi/vallisaari

Naurusaaressa Vantaalla olimme tänään.  Se on sisäleikkipuisto Flamingon viihdekeskuksessa. Palvelu oli ystävällistä ja paikka kiva, mutta melko pieni ja hintava. Muutama tunti saatiin vierähtämään ja kyllähän Muru ja Hulio ottivat ilon irti kiipeilyseinistä, trampoliinista, liukumäistä ja Xboxista. Könysin itsekin kiipeilyseinää ylös ja alas ja putkiin konttaamaan. Hauskaa lasten mielestä, mutta nyt on käsivarressa mustelma ja polvea särkee :D

Neurologilla

Neurologilla käytiin tänään Murun kanssa Lastenlinnassa ja oli kyllä mielenkiintoinen käynti. Juteltiin pitkät pätkät ensin tarinan alkaessa Murun raskausajasta ja synnytyksestä, Apgar-pisteistä ja imetyksestä ja päättyen tähän hetkeen ja arkeen lapsen kanssa. Kaikki kun voi vaikuttaa nykyhetkeen, tai sitten ei. Varmaa vastausta ei kukaan osaa antaa.

Muru sai tehdä palapelejä, rakentaa mallista palikoilla torneja, piirtää mallista kuvioita, pujotella helmiä ja tehdä laskutehtäviä. Lisäksi tutkittiin näkö, nivelten liikeratoja, silmän ja käden yhteistyötä, refleksejä ja lihasvoimaa. Myös testattiin suun motoriikkaa ja Muru sai näyttää taitojaan viivalla kävelyssä, hyppimisessä ja tasapainoilussa. Todella mielenkiintoista seurata sekä neurologin että oman lapsen toimintaa. Tehtävät sujuivat mainiosti, vaikka toki jossain kohdissa oli nähtävissä lieviä vaikeuksia.

Lopputulemana oli, että tarvetta neurologiselle seurannalle tai terapioille ei ole.  Silmälääkärille saamme lähetteen, kun Murulla on taipumus katsoa esim. tv:tä pää vinossa, mutta näössä ei ole todettu olevan vikaa. Pää tosin keikkuu hieman vinossa muutenkin ja rotatoituneena sivulle. Muut asiat olivatkin jo tuttuja eli esim.tietynlainen aistiyliherkkyys ja tapa reagoida asioihin. Ne ovat vain osa Murua ja tekevät Murusta sen, kuka hän on. Ja ehkä toisinaan vanhempien elämästä hieman raskaamman...Neurologi ei valitettavasti ollut nähnyt magneettikuvauksen vastauksia vielä.  Magneettikuvauksesta oma tarinansa myöhemmin :)

Ennen neurologia ehdimme lasten kanssa viime viikolla piipahtaa Seurasaaressa eli sinne ehdittiin ainakin! Ihana paikka ja ihmetyttää, miksi siellä ei ole käyty useammin. Hulio tosin hermostui ja väsyi pian rakennusten katsomiseen, mutta eväshetki piristi kummasti. Minähän tosin en ollut eväitä tajunnut varata vaan mukana ollut ystäväni...Visiitti jäi turhan lyhyeksi, joten uudelleen pitää pian käydä ehdottomasti!

Leikkauskutsu saapui!

Puuhamaassa oli ihana ja vilkas päivä! Lapsia juoksi joka suunnasta ja sai pitää huolen, että oma lauma pysyi kasassa. Lapset nauttivat, ja uimassa oltiin pariin otteeseen. Muuten hauskaa puuhaa, mutta meidän kakaroilla huulet oli sinisinä parin vesiliukumäkilaskun jälkeen ja hyörysaunassa istuttiin kauemmin kuin uitiin :)

Leikkauskutsu saapui vihdoin päivää Puuhamaan jälkeen. Sitä onkin jo ehditty odotella. Kutsu MRI:n tuli hyvissä ajoin, 1,5kk ennen kuvausta, mutta toki heinäkuu sotki nyt aikatauluja. Leikkauspäivänhän toki tiesimme jo etukäteen, koska ihana hoitaja Husukesta meille siitä soitti jo ennen juhannusta. Ehdimme hyvin ilmoittaa leikkauspäivästä kouluun opettajalle ja rehtorille ennen heidän lomiaan ja tiedottaa, että Murun koulun aloitus viivästyy.

Leikkaus on siis 17.8 ja klo 7.15 meidän odotetaan saapuvan Lastenklinikalle. Edellisenä päivänä menemme Leikoon, jossa tavataan anestesialääkäri, kirurgi ja hoitaja ja saadaan lisää tietoa leikkauksesta ja toipumisesta. Verikokeissakin käydään. Tällä kertaa emme saaneet kutsukirjeen mukana Emlaa, eli puudutelaastaria. Sekös Murua huoletti, koska hän pelkää todella paljon verinäytteen ottoa ja kanyylin laittamista. Onneksi saamme hieman kiertotietä puudutelaastarin, jotta verinäytteenottoa ei tarvitse sentään kivun takia jännittää.

Leikkaus kestää pitkään ja heräämössä vietetty aika mukaanlukien saamme varautua todella pitkään päivään. Leikkauksesta Uho siirtyy osaston K8 valvontaan, jossa vanhemmatkin saavat vain käydä lasta katsomassa. Valvonnassa on vain muutama potilaspaikka ja toki sen ymmärtää, että vanhemmat ovat pitkälti vain tiellä ahtaissa tiloissa tarkkailua vaativien potilaiden keskellä. Hoitajana asian ymmärtää hyvin, mutta äitinä vaikea hyväksyä. Vaikka toisaalta, taitaa olla itsellekin armeliaampaa viettää aikaa kotona nuorempien lasten kanssa, kunnes potilaan kunto kohenee ja vointi vakaantuu. Valvonnasta siirrytään voinnin mukaan pois ja silloin vanhempi voi osallistua enemmän hoitoon. Paljon on vielä asiassa sulattelemista ja infokirjeissä tutkimista!

Time is running out

Kesä on mennyt taas huimalla vauhdilla, mutta niinhän se aina menee. Kesäkuun alussa ajattelee, että kesän aikana ehtii käydä siellä ja tuolla, mutta elokuun lähestyessä iskee paniikki. Ei mentykään Vasikkasaareen, Uunisaareen tai edes Vallisaareen Korkeasaaresta puhumattakaan. Molemmilla mökeillä sentään ehdittiin käydä ja nauttia. Marjoja saatiin kerättyä ja pulikoitua vedessä.

Tätä kesää on kuitenkin varjostanut elokuussa vaaniva peikko, Murun leikkaus. Kranioplastia osuu juuri siihen hetkeen, kun pitäisi aloittaa ensimmäinen luokka. Muissa perheissä ehkä mietitään, koska ostetaan ekaluokkalaiselle reppu ja penaali ja täydennetään vaatevarastoa. Meillä mietitään, koska olikaan pään magneettikuvaus ja neurologi, missä välissä mennään Snadistadiin tai Hoploppiin, pyöräilemään crossiradalle ja hyppimään keinusta. Loppukesän ohjelmaan on suunnitteilla paljon sellaista puuhaa, mitä leikkauksen jälkeen Muru ei voi hetkeen tehdä. Oman lusikkansa soppaan tuo sekin, että isä jää lasten kanssa isyysvapaalle ja siitä hoitovapaalle ja oma kahden vuoden pestini kotona päättyy ja työelämä kutsuu.

Tämä päivä vietetään Puuhamaassa nauttien päivästä ja lasten serkkujen seurasta!