Leikkauspäivänä menimme Leikoon klo 7.15. Muru piti herättää ja hänet oli vaikea saada sängystä pois. Hän veti peittoa päänsä päälle ja sanoi, että ei halua leikkaukseen. Siinä sitä sai itse purra hammasta yhteen ja rohkaista lasta, vaikka itsellä oli samat ajatukset.
Pääsimme ajoissa matkaan ja matka Lastenklinikalle sujui hyvin, Muru puhui tätinsä kanssa puhelimessa vielä hymyillen. Muuten autossa olikin hiljaista ja tuijotin ikkunasta ulos nieleskellen. Auto saatiin Lastenklinikan sisäänkäynnin eteen ja reippain askelin Leikoon, kunnes...
Muru lukittautui vessaan eikä tullut pois, ennenkuin hänet sieltä haettiin. Asiaa ei auttanut, että Leikossa oli toinen lapsi leikkaukseen menossa, joka itki kovaan ääneen. Muru sai puudutevoiteet kämmeniin ja otti reippaasti, joskin melkoisen irvistyksen kera, nestemäisen esilääkkeen. Hän vaihtoi vaatteet ja suurta huvia aiheutti sänky ja kaikki sen erilaiset säädöt. Alkuun Murulla oli hauskaa ja esilääke selkeästi rentoutti. Luin ääneen Tatun ja Patun avaruusseikkailu -kirjaa ja johan meillä oli hauskaa.
Kello tuli kuitenkin kahdeksan ja toinen lapsi vietiin leikkaussaliin. Saimme tiedon, että Murun sali ei ole valmis ja joudumme odottamaan. Pian esilääkkeen vaikutus muuttui, ja Murun puhe puuroutui. Hän itse turhautui, kun puheesta ei ymmärtänyt mitään ja itki lohduttomasti. Oli todella huonot fiilikset ja lapsen lohduttaminen oli vaikeaa.
Lopulta Murun sai viedä leikkaussaliin 8.35 ja saimme saattaa hänet leikkaussaliosaston oville. Puheesta sai taas selvää ja Muru antoi meille pusut ja kuulimme hänen juttelevan melko rennon kuuloisesti, kun ovet sängyn takana sulkeutuivat.
Oma olo oli kaikkea muuta kuin rento ja kyyneleet virtasivat tässä vaiheessa. Menimme autoon ja vain istuimme hiljaa, tai minä istuin lähinnä norsua muistuttaen. Olo oli hämmentävällä tavalla tyhjä ja turta.
Ja sitten, lähdimme autokaupoille. Tai ensin kahville ja siitä autokauppaan. Hulion oli mummi vienyt päiväkotiin ja Mummi myös vahti Hilua. Halusimme, että meillä olisi leikkauspäivänä jotain tekemistä, että ajatukset saisi edes hetkeksi pois leikkauksesta. Niinpä siis menimme autokauppaan ja otimme auton koeajoon ja ajoimme melkoisen lenkin. Autokauppaan palatessamme teimme autosta kaupat, tosin sovimme, että auto haetaan vasta, kun Muru on kotiutunut. Totisesti oli hämmentävä fiilis tehdä autokauppaa samalla kun lapsi on leikkauspöydällä kallo paljaana.
Iltapäivän tunnit ja minuutit olivat pitkiä. Mitään ei oikein osannut tehdä, mutta ei osannut istua paikallaankaan. Kahvia kului tolkuttoman paljon. Kolmen jälkeen minuutit pitenivät entisestään. Päässä pyöri vain se, että leikkauksen pitäisi pian olla ohi ja kirurgin soittaa.
15.30 soi puhelin ja kirurgi kertoi leikkauksen menneen hyvin. Helpotuksen tunne oli valtava! Samalla tuntui kuitenkin myös taas tyhjältä, koska tajusi, että vihdoin kauan odotettu leikkaus oli ohi. Lenkki koirien ja nuorempien lasten kanssa sai ajatuksia hieman järjestymään.
Seuraavaksi odotettiinkin, koska valvonnasta soitetaan, että Murun saa hakea heräämöstä. Kun alkoi olla suurin piirtein aika, että Muru pääsee valvontaan, menimme sairaalan lähelle koirapuistoon odottelemaan.
Valvonnasta soitettiin ja sanottiin, että 20.30 Muru olisi valvonnassa heräämöstä. Menimme hyvissä ajoin osaston vanhempienhuoneeseen odottelemaan ja pian meidät haettiinkin Murua katsomaan. Muru oli hereillä ja täysin tolkuissaan, lepäsi rauhallisesti sängyssä. Turbaani päässä oli maltillisen kokoinen. Sen verran olemme sairaaloissa pyörineet (itse toki töidenkin takia), ettei kumpikaan säikähtänyt monitoreja, infuusiopumppuja tai sängyssä risteileviä iv-letkuja.
Olimme vain hetken Murun luona. Kun olimme antaneet monet pusut, sanoi Muru lopulta "Menkää jo" ja vilkutti. Käskystä siis lähdimme ja pian kuului, kuinka Muru jutteli hoitajan kanssa.
Väsymys ja tunteet ottivat vallan ja uni kutsui. Menin kotiin yksin koirien kanssa ja miten ihanalta tuntuikaan kaivautua peiton alle koirien vartioidessa unta. Pienemmät lapset olivat mummilla ja isä lähti heidän luokseen. Unta ei tarvinnut kauaa hakea sinä iltana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti