Päiväkotia, puistoilua, puremista ja pusuja

Tänään oli Murulla viimeiset fudistreenit hetkeen. Ensi tiistaina toki olisi vielä mahdollista, mutta todettiin, että rauhoitetaan ensi tiistai perheelle. Sopivasti sattui, että valmentaja oli loukannut itseään, joten kysyi Ukkokullalta, voisiko tämä pitää treenit seuraavien 6 viikon aikana. No, muisti pian itsekin, että ehkä ei. Hyvillä mielin Muru tuli treeneistä ja totesi, että seuraavan kerran sitten sisällä treenit. Murun joukkue on mukavan pieni erityisjoukkue, joten liian tosissaan treenejä tai pelejä ei oteta.

Viikko enää leikkaukseen! Jännitystä alkaa olla havaittavissa itse kullakin. Viimeiset pari viikkoa on mennyt enenevissä määrin myrskyisissä merkeissä. Muru ei siedä pettymyksiä lainkaan ja maailma romahtaa. Itsehillinnästä ei ole tietoakaan ja nyrkit viuhuvat nyt Hulion lisäksi myös Hilua ja vanhempia kohtaan. Puremista, nipistämistä, lyömistä, kirkumista, you name it. Kaikkea ollaan yritetty kokeilla, jotta raivokohtaukset laantuisivat, mutta tulokset eivät päätä huimaa. Vinkkejä otetaan ilomielin vastaan!

Toisaalta Muru sai tänään kehuja, kun oli ollut yksin läheisessä puistossa. Menin myöhemmin paikalle Hulion ja Hilun kanssa ja Hulion kerhoajoilta tuttu hoitaja kehui, kuinka Muru käyttäytyi fiksusti ja oli niin ison lapsen oloinen. Koko sen ajan lapset käyttäytyvät todella kivasti, kun puistossa oltiin.

Hulio aloitti myös päiväkodissa harjoittelun. Eilen käytiin tutustumassa, vaikka paikka tuttu onkin Murun ajoilta. Tänään Hulio sai olla kaksi tuntia ilman äitiä ja hyvin meni. Tuttuja hoitajia oli kiva nähdä ja vaihtaa kuulumisia, joten tuntuu hyvältä jättää poika hoitoon. Vaikka teoriassa olen sitä mieltä, että kaikki lapset hoidetaan kotona, jos yksikin siellä hoidetaan, mutta käytännössä taidan olla muuta mieltä. Joskus koko perheen hyvinvointi vain vaatii sitä, että vanhenpi lapsi/lapset ovat hoidossa. Ja onhan Hulio melko energinen ja joutuu nyt hieman vähemmälle huomiolle...

Jopa Ukkokulta totesi, että näin raskasta ei hetkeen ole ollut. Illalla, kun lapset nukahtavat, ei jaksa tehdä muuta kuin rojahtaa sohvalle. Jopa siitä saattaa tulla kiistaa, kumpi saa ulkoiluttaa koirat, ilman lapsia. Univelkaa riittää ja sehän ei päivistä helpompia tee. Kaikki lapset ovat nukkuneet levottomasti ja viime yönäkin Hilu oli ainoa, joka omassa sängyssään nukkui ylhäisessä yksinäisyydessään, tosin samassa huoneessa, missä me kaikki muutkin. Ja jos lapset eivät valvota, koirat sitten senkin edestä.

Niin raskasta kuin tällä hetkellä ipanoiden kanssa onkin, on se ihanaa. Töihinpaluu häämöttää vajaan kuukauden päässä, joten jokaista hetkeä osaa arvostaa.

Tämä ilta oli hyvä päättää rauhalliseen iltasatuhetkeen ja saunaan, jossa sain istua yksin hiljaisuudesta nauttien <3