Sairaalassa

Mitä siellä Lastenklinikalla oikein tapahtui leikkauksen jälkeen?

Menimme Murua katsomaan torstai aamuna eli leikkauksen jälkeisenä päivänä. Hän oli valvonnassa vielä,mutta oikein hyvävointisena. Väsynyt toki, kun vahvat kipulääkkeet nukuttivat, mutta silti reipas. Hieman oli mehua maistellut, muu ei vielä maistunut. Yö oli mennyt muuten hienosti, mutta pään turbaanisidos oli haitannut unta. Muru valitti myös, ettei osaa nukkua selällään eikä muussa asennossa oikein saanut olla.  Kirurgi oli ehtiny käydä aamulla ennen kuin pääsimme osastolle ja luvannut, että valvonnasta pääsee siirtymään tavalliseen huoneeseen osastolla. Meidänhän piti olla valvonnassa heti, kun vierailuaika alkaa, mutta jumitimme päiväkodissa Hullea viemässä ja uskomatonta kyllä, seikkailimme tunneleissa Meilahden alla...

Iltapäivällä Muru pääsi kahden hengen huoneeseen, jossa sai olla yksin. Torstai meni vielä pitkälti nukkuessa ja levätessä. Jonkin verran Muru jaksoi kuunnella, kun luin hänelle ääneen Harry Potter ja Viisasten kiveä. Ruokakaan ei vielä lainkaan maistunut. Hulio pääsi katsomaan Murua iltapäivällä pikaisesti ja uskon, että hänelle teki hyvää nähdä niinkin hyvävointinen veli.

Jäin Murun viereen patjalle yöksi nukkumaan. Vaikka oma väsymys oli valtava, ei sairaalassa uni tullut. Kuuntelin koko ajan ääniä käytävältä, kahvihuoneesta, Murun ähinää ja katsoin kelloa, koska on aika seuraavan antibiootin. Aamulla olikin melko pysähtynyt olo!

Aamupäivällä kirurgi tuli ja Murun iloksi otti sidokset pois ja sitä olikin odotettu! Haava oli todella siisti ja turvotus maltillista. Puhetta oli jo kotiutumisesta myös. Jos kaikki menisi hyvin, Muru pääsisi jo sunnuntaina kotiin eli 4.päivänä leikkauksen jälkeen. Kirurgin käynnin jälkeen jäätiin odottamaan esilääkettä. Oli aika ottaa kuvat kallosta, jotta voitiin tarkastella leikkaustulosta. Esilääkkeen Muru otti vastentahtoisesti ja oksensi sen samantien ulos, joten yhdessä totesimme, että esilääke jääköön väliin. Muru odotti rauhallisena ja lähti hoitajien matkaan suosiolla.

Perjantaina oli edessä myös siirto osastolta K8 osastolle ULS3.  Sielläkin Muru sai vallata huoneen yksin ja hyödynsi tilannetta kyllä heti. Playstationia oli oikein kiva pelata sängystä käsin. Ruoka ei oikein vieläkään maittanut ja Murun harmiksi yöksi piti laittaa vielä iv-neste tippumaan.

Tällä kertaa oli isän vuoro jäädä patjalle yöksi ja itse riensin Hilun luokse, joka oli mummilla hoidossa. Hulio oli viety mummon hoiviin. Lauantaina aamupäivällä menin osastolle ja sieltä löytyi isä ja poika pleikkaria pelaamasta. Yö oli mennyt jo paljon paremmin. Launtaina alkoi ruokakin maistua hiljalleen ja tässä kanakeitto oli taikasana. Se maistui päivälliseksi ja sen jälkeen muutkin ruuat vähän kerrallaan. Lauantaina Muru pääsi suihkuunkin. Se jännitti kovasti, mutta suihku helpottikin haavan kutinaan hyvin. Jäin taas lauantaina yöksi ja pidimme leffaillan. Minä pötköttelin nojatuolissa ja Muru sängyssä ja katsoimme Toy Storyn ja hauskaa oli!

Sunnuntaiaamuna hoitaja kysyi, haluaisimmeko jo kotiin. Reseptit ja todistukset oli kirurgi kirjoittanut jo perjantaina valmiiksi eikä meidän tarvinnut odotella lääkäriä. Lounaan jälkeen pakkasimme siis kimpsut ja kampsut ja starttasimme kotiin pienen Teräsmiehen kanssa!

Kotiin oli ihana päästä. Ihaninta oli, ettei tarvinnut enää huolehtia Murun voinnista niin paljon eikä miettiä, kuka hoitaisi nuorempia sisaruksia milloinkin. Murukin taisi olla iloinen kotiinpääsystä, vaikla sairaalasänkyä jäi hieman ikävä...

Haava oli sunnuntaina jo todella siisti:

Leikkauspäivä

Palataanpa ajassa hieman taaksepäin eli leikkauspäivään. On vaikea uskoa, että viikko sitten ihmettelimme ja jännitimme paniikissa ja tunteet heittelivät, ja nyt ollaan tässä tilanteessa. Huimaa. Huomenna on jonkun muun vuoro jännittää pitkää leikkausta...

Leikkauspäivänä menimme Leikoon klo 7.15. Muru piti herättää ja hänet oli vaikea saada sängystä pois. Hän veti peittoa päänsä päälle ja sanoi, että ei halua leikkaukseen. Siinä sitä sai itse purra hammasta yhteen ja rohkaista lasta, vaikka itsellä oli samat ajatukset.

Pääsimme ajoissa matkaan ja matka Lastenklinikalle sujui hyvin, Muru puhui tätinsä kanssa puhelimessa vielä hymyillen. Muuten autossa olikin hiljaista ja tuijotin ikkunasta ulos nieleskellen. Auto saatiin Lastenklinikan sisäänkäynnin eteen ja reippain askelin Leikoon, kunnes...

Muru lukittautui vessaan eikä tullut pois, ennenkuin hänet sieltä haettiin. Asiaa ei auttanut, että Leikossa oli toinen lapsi leikkaukseen menossa, joka itki kovaan ääneen. Muru sai puudutevoiteet kämmeniin ja otti reippaasti, joskin melkoisen irvistyksen kera, nestemäisen esilääkkeen. Hän vaihtoi vaatteet ja suurta huvia aiheutti sänky ja kaikki sen erilaiset säädöt. Alkuun Murulla oli hauskaa ja esilääke selkeästi rentoutti. Luin ääneen Tatun ja Patun avaruusseikkailu -kirjaa ja johan meillä oli hauskaa.

Kello tuli kuitenkin kahdeksan ja toinen lapsi vietiin leikkaussaliin. Saimme tiedon, että Murun sali ei ole valmis ja joudumme odottamaan. Pian esilääkkeen vaikutus muuttui, ja Murun puhe puuroutui. Hän itse turhautui, kun puheesta ei ymmärtänyt mitään ja itki lohduttomasti. Oli todella huonot fiilikset ja lapsen lohduttaminen oli vaikeaa.

Lopulta Murun sai viedä leikkaussaliin 8.35 ja saimme saattaa hänet leikkaussaliosaston oville. Puheesta sai taas selvää ja Muru antoi meille pusut ja kuulimme hänen juttelevan melko rennon kuuloisesti, kun ovet sängyn takana sulkeutuivat.

Oma olo oli kaikkea muuta kuin rento ja kyyneleet virtasivat tässä vaiheessa. Menimme autoon ja vain istuimme hiljaa, tai minä istuin lähinnä norsua muistuttaen. Olo oli hämmentävällä tavalla tyhjä ja turta.

Ja sitten, lähdimme autokaupoille. Tai ensin kahville ja siitä autokauppaan. Hulion oli mummi vienyt päiväkotiin ja Mummi myös vahti Hilua. Halusimme, että meillä olisi leikkauspäivänä jotain tekemistä, että ajatukset saisi edes hetkeksi pois leikkauksesta. Niinpä siis menimme autokauppaan ja otimme auton koeajoon ja ajoimme melkoisen lenkin. Autokauppaan palatessamme teimme autosta kaupat, tosin sovimme, että auto haetaan vasta, kun Muru on kotiutunut. Totisesti oli hämmentävä fiilis tehdä autokauppaa samalla kun lapsi on leikkauspöydällä kallo paljaana.

Iltapäivän tunnit ja minuutit olivat pitkiä. Mitään ei oikein osannut tehdä, mutta ei osannut istua paikallaankaan. Kahvia kului tolkuttoman paljon. Kolmen jälkeen minuutit pitenivät entisestään. Päässä pyöri vain se, että leikkauksen pitäisi pian olla ohi ja kirurgin soittaa.

15.30 soi puhelin ja kirurgi kertoi leikkauksen menneen hyvin. Helpotuksen tunne oli valtava! Samalla tuntui kuitenkin myös taas tyhjältä, koska tajusi, että vihdoin kauan odotettu leikkaus oli ohi. Lenkki koirien ja nuorempien lasten kanssa sai ajatuksia hieman järjestymään.

Seuraavaksi odotettiinkin, koska valvonnasta soitetaan, että Murun saa hakea heräämöstä. Kun alkoi olla suurin piirtein aika, että Muru pääsee valvontaan, menimme sairaalan lähelle koirapuistoon odottelemaan.

 Valvonnasta soitettiin ja sanottiin, että 20.30 Muru olisi valvonnassa heräämöstä. Menimme hyvissä ajoin osaston vanhempienhuoneeseen odottelemaan ja pian meidät haettiinkin Murua katsomaan. Muru oli hereillä ja täysin tolkuissaan, lepäsi rauhallisesti sängyssä. Turbaani päässä oli maltillisen kokoinen. Sen verran olemme sairaaloissa pyörineet (itse toki töidenkin takia), ettei kumpikaan säikähtänyt monitoreja, infuusiopumppuja tai sängyssä risteileviä iv-letkuja.

Olimme vain hetken Murun luona. Kun olimme antaneet monet pusut, sanoi Muru lopulta "Menkää jo"  ja vilkutti. Käskystä siis lähdimme ja pian kuului, kuinka Muru jutteli hoitajan kanssa.

 Väsymys ja tunteet ottivat vallan ja uni kutsui. Menin kotiin yksin koirien kanssa ja miten ihanalta tuntuikaan kaivautua peiton alle koirien vartioidessa unta. Pienemmät lapset olivat mummilla ja isä lähti heidän luokseen. Unta ei tarvinnut kauaa hakea sinä iltana.

Toipuminen käynnissä!

Huh, leikkaus onnistuneesti ohi ja toipuminen alkanut harppauksin. Leikkauspäivä oli mahdottoman pitkä ja tunteet heittivät kuperkeikkaa.

Leikkauspäivänä pääsimme katsomaan Murua klo 20.30 eli 12h sen jälkeen, kun hänet vietiin leikkaussaliin. Päivä oli todella pitkä ja minuutit matelivat. Alkuun Muru oli valvonnassa osastolla K8, sitten siirryttiin pois valvonnasta, mutta edelleen osastolla K8 ja nyt tänään iltapäivällä siirryttiin osastolle ULS3.

Tänään otettiin sidokset pois ja haava on todella siisti. Päänmuodossakin on selkeästi eroa aiempaan.

Nyt otetaan rauhallisesti ja mennään hetki kerrallaan. Toipuminen on hyvässä vauhdissa, mutta vasta alussa. Pahin on kuitenkin takana!

Valtava väsymys painaa, joten pidempää tekstiä sitten, kun omat ajatukset ovat jäsentyneet. Hoito on ollut todella hyvää ja hoitajat ja lääkärit huippuja!

Näihin tunnelmiin

Huomenna

Huomenna se on. Päivä, jota en todellakaan kohdallemme kuvitellut koskaan. Mutta miksi ei meille, kun niin monelle muulle?

Eilen kävimme verinäytteessä ja se sujui loistavasti. Puudute toimi hyvin ja suoni löytyi heti. Muru sai kehuja näytteenottajalta, että oli esimerkillinen asiakas.

Eilen myös ajoimme Murun hiukset. Muru on halunnut kasvattaa hiuksiaan siitä asti, kun kuuli leikkauksesta. Hän myös halusi, että isä ajaa hiukset pois ennen leikkausta, ja niinhän isä teki. Hulio halusi olla samanlainen kuin isoveli, joten lyhyt kesätukka nyt hänelläkin. Kun hiukset on ajeltu, näkyy pään muoto todella selkeästi.

Tänään olimme Leikossa eli leikkaukseen valmisteluyksikössä. Käynti sujui todella joutuisasti ja tapasimme heti kirurgin, jonka kanssa leikkauksesta keskustelimme. Tässä vaiheessa ei kysyttävää oikein ollut tai ainakaan siinä tilanteessa tullut. Onneksi hän vakuutti, että leikkaustiimi pitää hyvää huolta pikkuisestamme. Leikkauksessa on salissa ihmisiä, kun kirurgeja jo kolme.

Tapasimme myös anestesialääkärin ja kävimme nukutuspuolen asioita läpi. Nekin asiat olivat selviä ja sovittiin, että Muru saa aamulla heti puudutelaastarit. Kipaisimme myös laboratoriossa ottamassa ristikokeen eli x-kokeen verituotteiden antoa varten ja se otettiin ilman puudutusta tällä kertaa. Näytteenotto meni loistavasti, vaikka sen jälkeen Murulle tuli vähän huono olo.

Sairaanhoitajan kanssa kävimme vielä käytännön asioita läpi henkilöstöruokalasta pysäköintiin.

Nyt on nuoremmat muruset mummin hoivissa ja Murukin unilla. Runsas iltapala on syötynä, koska ravinnotta täytyy olla leikkausta varten klo 2 alkaen. Illalla vähän herkuteltiin ja syötiin mm.nallevohveleita 😊 Ennen nukkumaanmenoa Murulla oli paljon kysyttävää kaikesta leikkaukseen liittyvästä. Puhuimme esilääkkeestä ja siitä, miksi sellainen otetaan, miksi on monta kanyylia, miksi saa nestettä ja miksei saa syödä. Puhuimme myös siitä, kuinka tärkeää Murun on sairaalassa kertoa hoitajille ja lääkäreille, jos on kipua tai jokin pelottaa. Jos me emme osaa lukea lapsemme ajatuksia, eivät valitettavasti osaa hoitajat tai lääkäritkään, se kun ei kuulu vielä koulutukseen.

Kun Murun sai nukkumaan, alkoi tietysti ajatukset pyöriä omassa päässä. Koko päivän on jaksanut pysyä optimistisena ja reippaana, mutta kun oma pieni lapsi sanoo ennen nukahtamista, ettei halua leikkaukseen, kun pelottaa ja kysyy, miksi juuri hänen täytyy mennä, ei optimismi enää auta. Tuskin monenkaan vanhemman silmät siinä kuivina pysyisivät.

Nyt jäämme jännittämään huomista. Kiitos teille kaikille mukanaeläjille 💖 Nyt saa pitää peukkuja ja varpaita pystyssä, lähettää enkeleitä, metsänhenkiä tai vaikka tonttuja Murun hyväksi. Vaikka toisaalta, jos jonkun käsiin uskallan oman lapseni antaa, niin juuri näiden ihmisten, parempia en voisi toivoa. Kiitos.

Kolme yötä..

Kolme yötä enää. Ei jouluun, mutta leikkaukseen. Hiljalleen hiipii mieleen enemmän ja enemmän ajatuksia leikkauksesta, sairaalassaoloajasta ja toipumisesta kotona.

Tälläkin viikolla on ehditty puuhailla paljon. Osin siksi, että ajatukset leikkauksesta pysyvät hieman loitommalla, ja toisaalta siksi, että nyt vielä voimme puuhailla. Keskiviikkona Muru pääsi Snadistadiin isän kanssa kaksin. Mukavaa puuhaa siellä riittikin ja Muru tykkäsi. Hulio ei päässyt mukaan, koska hänelle on luvassa reissu Särkänniemeen, kun Muru vielä on toipilas.

Eilen olimme myös koko perheen voimin Flamingossa nauttimassa vesipuistosta. Pojat olivat aivan innoissaan ja huimapäinä menossa täyttä vauhtia. Mäkiä viiletettiin alas ja vedessä puljattiin niin, että olimme kaikki rusinoita lopulta. Hilukin nautti, kunhan lämpeni paikalle hieman hitaasti.

Tämä päivä on pitkälti rauhoituttu kotona tavallisissa puuhissa. Aamulla kyläiltiin perhetuttujen luona ja iltapäivän pojat viettivät ulkona leikkien.

Vähän ahdistaa, kun mainoksia selasin ja joka paikassa mainostetaan reppuja ja uusia vaatteita koulun alkua varten. Olemme sopineet Murun kanssa, että ostetaan reppu sitten, kun Murukin pääsee koulun aloittamaan. Pihan kavereista toinen lähtee ylihuomenna eskariin, toinen kouluun, ja monet muut tutut lapset aloittavat koulun elleivät aloittaneet jo tällä viikolla. Tuntuu pahalta katsoa muiden päivityksiä, kun saattavat murujaan koulutielle, kun niin haluaisin tehdä itsekin nyt. Onneksi Muru ei tiedä, mistä jää paitsi. Onhan asia meilläkin tietysti edessä, ja meille ja Murulle se on yhtä ainutlaatuista silloin, kuin se nyt on muille. Mutta varmasti tulevaisuudessa koulun alkaessa meille muistuu mieleen Murun leikkaus. Tässä asiassa järki ja tunteet eivät kohtaa, koska tiedänhän, että koulun kanssa ei ole mikään hoppu ja asiat järjestyvät. Mutta silti, tunteet vievät järjestä usein voiton...

Huomenna pitäisi selvitellä Murun kouluasioita vielä, perua koulukyytejä (sen jo tein kerran tosin, mutta mitä lie ongelmia tiedonsiirrossa) ja käydä verinäytteessä. Se jännittikin Murua ennen nukkumaanmenoa, mutta onneksi Hulio osasi kertoa, että ei se satu paljon ja kestää vain hetken. Toki Hulio muisti myös sanoa, että itse ei itkenyt ollenkaan, mutta on silti ihan ok itkeä. Mun muruset <3

Mri - Murun tunnelmia

Magneettikuvaus oli ensimmäinen kerta, kun Muru oli itse sairaalassa sisällä, jos ei lasketa pikaista visiittiä päivystykseen vauvana nesteytystä varten vatsataudin jyllätessä. Sairaaloissa olemme toki vierailleet paljon; Jorvi on tuttu varsinkin N-tornin osalta, Meilahdessa ollaan pyörähdetty parilla osastolla, Haartmannissa vierailtu sekä silmä-ja korvasairaalassa. Toki myös Katriinan sairaala ja Puolarmetsä ovat tuttuja. Valitettavan paljon lähisukulaiset ovat sairaaloissa vuodesijoja vieneet.

Magneettikuvauksen hyvin sujumisen suhteen oli suuret toiveet. Jos siitä saisi hyvän kokemuksen, ei leikkaus ehkä enää pelottaisi aivan niin paljon. Eniten Muru jänitti iv-kanyylin laittamista ja sen poisottoa. Emla eli puudutelaastari oli laitettu kotona hyvissä ajoin klo 6 aamulla. Osastolle ilmoittauduimme täsmällisesti klo 7 ja alkuun oli hämmennystä, kuka meidät ottaa vastaan. Osasto, jonka kautta mri yleensä hoidetaan, oli kesän evakossa toisella osastolla. Lopulta löytyi hoitaja, joka opasti meidät huoneeseen ja piti hyvin lyhyen alkuhaastattelun. Terveenä oli Muru pysynyt, ravinnotta ollut illasta saakka, ei allergioita. Pian kävi ilmi, että kohta tulisi toinen sairaanhoitaja, joka veisi Murun kuvaukseen, mutta sitä ennen laitettaisiin se pelottava kanyyli. Anestesialääkäri oli mukava ja jutteli niitä näitä, avustamassa ollut keikkalainen hiljaisempi. Suonet olivat hieman piilossa Emlasta, jännityksestä ja kylmyydestä johtuen, mutta suoni löytyi nopeasti ja kanyyli teipattiin paikoilleen. Hieman piti muistuttaa Murua hengittämään välillä. Muru totesi ilahtuneena, ettei toimenpide sattunutkaan.

Pian Muru sai vaihtaa vaatteet (tosin pyysimme hänelle sairaalavaatteet, niitä ei tarjottu) ja oli aika lähteä. Happisaturaatiomittari oli hieman hukassa , mutta pian oli tavarat mukana ja lähdimme. Itse kuvaus ei ollut Lastenklinikalla vaan menimme Meilahden sairaalan puolelle tunneleita pitkin. Muru käveli reippaasti ja katseli tunneleiden aamuliikennettä.

Saimme saattaa Murun aivan perille ja tutkia yhdessä itse huonetta, missä kuvaus tehtäisiin. Laitteen koko teki vaikutuksen Muruun ja superihana henkilökunta sai jännitystä laantumaan. Pian saapui nukkumatti ja Muru laitettiin uneen. Saimme olla edelleen vieressä ja Muru katseli minua silmiin ja piti kädestä kiinni viimeiseen asti taistellen, että pysyisi hereillä. Pian pieni keho nytkähteli ja rentoutui, ja Muru oli unessa.

Lähdimme hoitajan kanssa takaisin Lastenklinikalle vain kerran matkalla melkein eksyen. Heräämöstä Muru siirtyisi päiväsairaalan puolelle, mutta sitä ennen meillä oli muutama tunti aikaa tapettavana. Aloitimme aurinkoisen odottelun aamukahvilla Cafe Regatassa. Uunituore korvapuusti ja kahvi maistui taivaallisen hyvältä.

Olimme sopineet sairaanhoitajan kanssa, että hän soittaa, kun Murun saa hakea heräämöstä, jotta voimme mennä yhdessä heräämön oville vastaan. Tämä sopi enemmän kuin hyvin ja pian sainkin soiton. Muru oli vielä pöpperössä, mutta hymyili. Päiväsairaalassa hän sai pian pillimehun ja se kun oli juotu, pääsi iv-nesteytyksestä eroon, vaikka kanyyli vielä toki käteen jäikin. Pian hän sai ruokaa ja piristyi nopeasti. Kaksi tuntia meidän oli määrä viettää osastolla ennen kotiutumista. Aika kävi jo kohta pitkäksi, mutta onneksi päiväsairaalan laatikosta löytyi iPad ja johan kivoja  pelejä pelatessa aika meni joutuisasti. Juuri ennen lähtöä kanyyli otettiin pois ja Muru kävi wc:ssä. Leikkihuoneeseen hän hinkui tietenkin juuri, kun piti vaihtaa vaatteet ja lähteä kotiin.

Kokemus oli kaiken kaikkiaan hyvä ja Murulle jäi positiivinen kuva. Myös meille vanhemmille jäi kiva fiilis, kun kaikki meni hyvin ja sujuvasti.

Päiväkotia, puistoilua, puremista ja pusuja

Tänään oli Murulla viimeiset fudistreenit hetkeen. Ensi tiistaina toki olisi vielä mahdollista, mutta todettiin, että rauhoitetaan ensi tiistai perheelle. Sopivasti sattui, että valmentaja oli loukannut itseään, joten kysyi Ukkokullalta, voisiko tämä pitää treenit seuraavien 6 viikon aikana. No, muisti pian itsekin, että ehkä ei. Hyvillä mielin Muru tuli treeneistä ja totesi, että seuraavan kerran sitten sisällä treenit. Murun joukkue on mukavan pieni erityisjoukkue, joten liian tosissaan treenejä tai pelejä ei oteta.

Viikko enää leikkaukseen! Jännitystä alkaa olla havaittavissa itse kullakin. Viimeiset pari viikkoa on mennyt enenevissä määrin myrskyisissä merkeissä. Muru ei siedä pettymyksiä lainkaan ja maailma romahtaa. Itsehillinnästä ei ole tietoakaan ja nyrkit viuhuvat nyt Hulion lisäksi myös Hilua ja vanhempia kohtaan. Puremista, nipistämistä, lyömistä, kirkumista, you name it. Kaikkea ollaan yritetty kokeilla, jotta raivokohtaukset laantuisivat, mutta tulokset eivät päätä huimaa. Vinkkejä otetaan ilomielin vastaan!

Toisaalta Muru sai tänään kehuja, kun oli ollut yksin läheisessä puistossa. Menin myöhemmin paikalle Hulion ja Hilun kanssa ja Hulion kerhoajoilta tuttu hoitaja kehui, kuinka Muru käyttäytyi fiksusti ja oli niin ison lapsen oloinen. Koko sen ajan lapset käyttäytyvät todella kivasti, kun puistossa oltiin.

Hulio aloitti myös päiväkodissa harjoittelun. Eilen käytiin tutustumassa, vaikka paikka tuttu onkin Murun ajoilta. Tänään Hulio sai olla kaksi tuntia ilman äitiä ja hyvin meni. Tuttuja hoitajia oli kiva nähdä ja vaihtaa kuulumisia, joten tuntuu hyvältä jättää poika hoitoon. Vaikka teoriassa olen sitä mieltä, että kaikki lapset hoidetaan kotona, jos yksikin siellä hoidetaan, mutta käytännössä taidan olla muuta mieltä. Joskus koko perheen hyvinvointi vain vaatii sitä, että vanhenpi lapsi/lapset ovat hoidossa. Ja onhan Hulio melko energinen ja joutuu nyt hieman vähemmälle huomiolle...

Jopa Ukkokulta totesi, että näin raskasta ei hetkeen ole ollut. Illalla, kun lapset nukahtavat, ei jaksa tehdä muuta kuin rojahtaa sohvalle. Jopa siitä saattaa tulla kiistaa, kumpi saa ulkoiluttaa koirat, ilman lapsia. Univelkaa riittää ja sehän ei päivistä helpompia tee. Kaikki lapset ovat nukkuneet levottomasti ja viime yönäkin Hilu oli ainoa, joka omassa sängyssään nukkui ylhäisessä yksinäisyydessään, tosin samassa huoneessa, missä me kaikki muutkin. Ja jos lapset eivät valvota, koirat sitten senkin edestä.

Niin raskasta kuin tällä hetkellä ipanoiden kanssa onkin, on se ihanaa. Töihinpaluu häämöttää vajaan kuukauden päässä, joten jokaista hetkeä osaa arvostaa.

Tämä ilta oli hyvä päättää rauhalliseen iltasatuhetkeen ja saunaan, jossa sain istua yksin hiljaisuudesta nauttien <3

Ongelmien alkulähteillä

Takaisin Muruun ja leikkaukseen...Mistä kaikki siis alkoi?

Vauvana pään muotoon jo kiinnitettiin huomiota ja sanottiin, että se pyöristyy usein iän myötä. Murulla oli siis toinne puoli takaraivosta litteä jo vastasyntyneenä, mikä johtui todennäköisesti siitä, että Muru laskeutui aikaisessa vaiheessa raskautta syvälle lantioon. Saattaa olla, että lantionmuotoni ohjasi päätä vinoon (ja Hulion perätilaan 2,5v myöhemmin). Saimme ohjeita, kuinka aktivoida vauvaa, jotta hän kääntäisi symmetrisesti päätään molemmille puolille. Pian Muru alkoikin kääntää päätään eikä kallon muotoon hetkeen palattu. Parivuotiaana yksityisellä lääkäriasemalla lääkäri kiinnitti kallon muotoon huomiota ollessamme ihan muissa asioissa vastaanotolla. Lääkäri opetti silloin lääkiksessä ja pyysi, saako ottaa lapsemme päästä kuvia opetuskäyttöön, nimettömänä tietenkin. Annoimme luvan, terveisiä vain ko.lääkärille! Tämä lääkäri sanoi, että kyseessä on tyypillinen posteriorinen plagiokefalia, joka ajan myötä todennäköisesti pyöristyisi. Toinen lääkäri myöhemmin mainitsi, että neuvolasta voisi asiaa seurata ja tarvittaessa tehdä lähetteen Husuken (Huuli- ja suulakihalkiokeskus ja kraniofakiaalikeskus) arvioon. Neuvolassa asiasta puhuttiin ja asia jäi sikseen.

4-vuotiaana päiväkodissa alkoi tulla esiin ongelmia. Huomattiin vaikeuksia motoriikassa, puheessa ja keskittymisessä. Olimme luulleet, että lapsemme on vain normaali uhmakas ja temperamenttinen neljävuotias, jolle siirtymätilanteet olivat vain vähän hankalia, mutta.... Kyseessä ei ollutkaan "vain" tavallinen uhma tai tahto, miksi sitä nyt kutsuisi. Saimme lähetteet kunnan terapiapalveluiden arvioon ja siitä alkoi taival kunnan palveluiden parissa. Neuvolaseurannoissa ja lääkärillä ongelmista puhuttiin avoimesti, mutta päänmuotoon ei palattu.

Viisivuotiaana seurasi hetken tyynempi vaihe, vain, jotta eskari voisi alkaa myrskyisissä merkeissä. 6-vuotisneuvolassa terveydenhoitaja totesi ongelmista kertoessani, että eskari-ikäisillä tyypillisesti on paljon uhmaa ja aika auttaisi. Hmmh...Saman vastauksen olin kuullut joka neuvolassa, mutta alkoi ihmetyttää, onko kaikilla todella näin hankalaa vai emmekö osaa kasvattaa lasta. Eskarissa ongelmiin paneuduttiin heti alussa ja otettiin tosissaan myös se, että kotona arki on melko hankalaa lapsen kanssa. Sattumusten summan kautta uudelleen erilaisiin arviointeihin, joissa todettiin, että hermoston. motoriikan ja kognitiviisen kehityksen puolella todella on jotain ongelmaa eikä kyse ole pelkästään uhmasta.

Todellinen onnenpotku oli se, että olin itse päätynyt töihin Husukeen ja hiljalleen aloin miettiä, saattaisiko myös oman lapsen kohdalla olla jotain yhteyttä kallon muodolla ja muilla epämääräisillä oireilla ilman selvää syytä. Äitiyslomalla Hilun kanssa ollessani otin asian puheeksi työpaikalla ja vyyhti alkoi aueta ja sain ammattilaisilta suoraan kuulla, että asia pitää ehdottomasti tutkia ja ainakin poissulkea kallon muodon vaikutus.

Aika järjestyi viime keväälle ja menin Murun kanssa lääkäriin asenteella, että hyvä se on poissulkea. Voin rehellisesti sanoa hieman järkyttyneeni, kun vastassa ollut tuttu kirurgi sanoi, että laitetaan lähete tietokonetomografiakuviin ja kannattaa alkaa valmistautua ajatukseen leikkauksesta. Ohhoh! Kuvissa kävimme ja sen jälkeen uusi poliklinikka-aika, jossa paikalla oli myös toinen kirurgi. Tälle käynnille menin jo pahaa aavistaen eikä enää yllättänyt, kun kuulimme, että leikkaus olisi perusteltu ja kannattaisi tehdä melko piankin. Lähetteen saimme vielä magneettikuviin, joissa siis kävimme heinäkuun lopulla.

Eniten Murun kohdalla harmittaa, että kallon muoto huomattiin jo vastasyntyneenä ja sen seurannasta puhuttiin. Seurantaa ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa neuvolan puolelta, ei edes silloin, kun ongelmia alkoi ilmetä ja itse mainitsimme lähetteestä Husukeen. En oleta, että terveynhoitaja huomaisi kiinnittää kallon muotoon huomiota, se kun ei kuitenkaan niin huomiota herättävän vino ollut, ainakaan aiemmin. Mutta harmittaa, että mennyt monelta lääkäriltä täysin ohi ja samaan aikaan Husukeen tulee paljon aiheettomia lähetteitä lapsista, joilla on plagiokefalia. Turha on syyttää ketään, mutta mietityttää, mitä olisi tapahtunut, jos en itse olisi ollut Husukessa töissä ja avannut suutani, ja työpaikalla rakkaat työtoverini eivät olisi ottaneet asiaa tosissaan. Onneksi pääsimme hoidon piiriin ja hoitopolku on sujunut kiitettävästi, kiitos siitä Husukelle! Kiittää saa myös Murun päiväkotia, jossa aina on ollut vastassa mukavat hoitajat, jotka tukeneet Muruamme vaikeuksista huolimatta.

Vallisaaresta Naurusaareen

Viimeisistä viikoista kaikki ilo irti! Eilen olimme Vallisaaressa ja tänään Naurusaaressa Flamingossa.

Vallisaari oli aivan mahtava paikka! Menimme lautalle, joka lähtee Kauppatorilta Kolera-altaalta. Liput pitää ostaa ennakkoon lipunmyyntipisteestä ja ei muuta kuin jonottamaan lauttaan. Mehän tosin emme tajunneet lippua ostaa ennakkoon ja jonoonkin vahingossa menimme kyseenalaisesta paikasta, mutta kiva henkilökunta antoi ostaa lipun lautastakin. Ehkä säälistä, kun ipanoiden kanssa oltiin liikenteessä...Lautalle pääsi hyvin rattaiden kanssa ja siihen mahtui monet rattaat. Henkilökunta auttoi tarvittaessa. Lauttamatka kestää n.20min Vallisaareen.

Saarella täytyy pysyä merkatuilla reiteillä ja osa saaresta on vieläkin kokonaan suljettu yleisöltä. Tämä siksi, että saaren luontoa halutaan suojella ja maaperässä saattaa vielä olla räjähteitä saarella vuonna 1937 sattuneen onnettomuuden jäljiltä, joten tulenteko ja maan kaivaminen on kielletty.

Vallisaari on ihan erilainen verrattuna naapuri Suomenlinnaan. Jotenkin villimpi ja salaperäisempi. Linnoituksia sielläkin on ja historian havinaa. Ensimmäiset linnoitukset on rakennettu tiettävästi 1600-luvulla.

Tällä kertaa eväät oli muistettu ottaa ja onneksi oli! Saarella on melkoiset korkeuserot ja tuli käveltyä paljon. Eväiden avulla ipanatkin jaksoivat ja kaikki tunnelit ja luolat toivat lisäenergiaa. Näköalapaikoilta on upeat maisemat Helsinkiin. Meitä vielä suosi sää. Saarella paistoi koko ajan aurinko, mutta mantereella oli massiiviset ukkospilvet.

Vallisaaren lisäksi kävimme viereissä Kuninkaansaaressa, mikä on myös vierailun arvoinen paikka! Kannattaa ehdottomasti harkita Vallisaarta Suomenlinnan sijasta ensi kerralla, tai mikä parasta, käydä molemmissa. Sama lautta, joka vie Vallisaareen, vie myös Suomenlinnaan tai Lonnaan.

Kannattaa katsoa:
http://www.luontoon.fi/vallisaari

Naurusaaressa Vantaalla olimme tänään.  Se on sisäleikkipuisto Flamingon viihdekeskuksessa. Palvelu oli ystävällistä ja paikka kiva, mutta melko pieni ja hintava. Muutama tunti saatiin vierähtämään ja kyllähän Muru ja Hulio ottivat ilon irti kiipeilyseinistä, trampoliinista, liukumäistä ja Xboxista. Könysin itsekin kiipeilyseinää ylös ja alas ja putkiin konttaamaan. Hauskaa lasten mielestä, mutta nyt on käsivarressa mustelma ja polvea särkee :D

Neurologilla

Neurologilla käytiin tänään Murun kanssa Lastenlinnassa ja oli kyllä mielenkiintoinen käynti. Juteltiin pitkät pätkät ensin tarinan alkaessa Murun raskausajasta ja synnytyksestä, Apgar-pisteistä ja imetyksestä ja päättyen tähän hetkeen ja arkeen lapsen kanssa. Kaikki kun voi vaikuttaa nykyhetkeen, tai sitten ei. Varmaa vastausta ei kukaan osaa antaa.

Muru sai tehdä palapelejä, rakentaa mallista palikoilla torneja, piirtää mallista kuvioita, pujotella helmiä ja tehdä laskutehtäviä. Lisäksi tutkittiin näkö, nivelten liikeratoja, silmän ja käden yhteistyötä, refleksejä ja lihasvoimaa. Myös testattiin suun motoriikkaa ja Muru sai näyttää taitojaan viivalla kävelyssä, hyppimisessä ja tasapainoilussa. Todella mielenkiintoista seurata sekä neurologin että oman lapsen toimintaa. Tehtävät sujuivat mainiosti, vaikka toki jossain kohdissa oli nähtävissä lieviä vaikeuksia.

Lopputulemana oli, että tarvetta neurologiselle seurannalle tai terapioille ei ole.  Silmälääkärille saamme lähetteen, kun Murulla on taipumus katsoa esim. tv:tä pää vinossa, mutta näössä ei ole todettu olevan vikaa. Pää tosin keikkuu hieman vinossa muutenkin ja rotatoituneena sivulle. Muut asiat olivatkin jo tuttuja eli esim.tietynlainen aistiyliherkkyys ja tapa reagoida asioihin. Ne ovat vain osa Murua ja tekevät Murusta sen, kuka hän on. Ja ehkä toisinaan vanhempien elämästä hieman raskaamman...Neurologi ei valitettavasti ollut nähnyt magneettikuvauksen vastauksia vielä.  Magneettikuvauksesta oma tarinansa myöhemmin :)

Ennen neurologia ehdimme lasten kanssa viime viikolla piipahtaa Seurasaaressa eli sinne ehdittiin ainakin! Ihana paikka ja ihmetyttää, miksi siellä ei ole käyty useammin. Hulio tosin hermostui ja väsyi pian rakennusten katsomiseen, mutta eväshetki piristi kummasti. Minähän tosin en ollut eväitä tajunnut varata vaan mukana ollut ystäväni...Visiitti jäi turhan lyhyeksi, joten uudelleen pitää pian käydä ehdottomasti!