Kolme yötä..

Kolme yötä enää. Ei jouluun, mutta leikkaukseen. Hiljalleen hiipii mieleen enemmän ja enemmän ajatuksia leikkauksesta, sairaalassaoloajasta ja toipumisesta kotona.

Tälläkin viikolla on ehditty puuhailla paljon. Osin siksi, että ajatukset leikkauksesta pysyvät hieman loitommalla, ja toisaalta siksi, että nyt vielä voimme puuhailla. Keskiviikkona Muru pääsi Snadistadiin isän kanssa kaksin. Mukavaa puuhaa siellä riittikin ja Muru tykkäsi. Hulio ei päässyt mukaan, koska hänelle on luvassa reissu Särkänniemeen, kun Muru vielä on toipilas.

Eilen olimme myös koko perheen voimin Flamingossa nauttimassa vesipuistosta. Pojat olivat aivan innoissaan ja huimapäinä menossa täyttä vauhtia. Mäkiä viiletettiin alas ja vedessä puljattiin niin, että olimme kaikki rusinoita lopulta. Hilukin nautti, kunhan lämpeni paikalle hieman hitaasti.

Tämä päivä on pitkälti rauhoituttu kotona tavallisissa puuhissa. Aamulla kyläiltiin perhetuttujen luona ja iltapäivän pojat viettivät ulkona leikkien.

Vähän ahdistaa, kun mainoksia selasin ja joka paikassa mainostetaan reppuja ja uusia vaatteita koulun alkua varten. Olemme sopineet Murun kanssa, että ostetaan reppu sitten, kun Murukin pääsee koulun aloittamaan. Pihan kavereista toinen lähtee ylihuomenna eskariin, toinen kouluun, ja monet muut tutut lapset aloittavat koulun elleivät aloittaneet jo tällä viikolla. Tuntuu pahalta katsoa muiden päivityksiä, kun saattavat murujaan koulutielle, kun niin haluaisin tehdä itsekin nyt. Onneksi Muru ei tiedä, mistä jää paitsi. Onhan asia meilläkin tietysti edessä, ja meille ja Murulle se on yhtä ainutlaatuista silloin, kuin se nyt on muille. Mutta varmasti tulevaisuudessa koulun alkaessa meille muistuu mieleen Murun leikkaus. Tässä asiassa järki ja tunteet eivät kohtaa, koska tiedänhän, että koulun kanssa ei ole mikään hoppu ja asiat järjestyvät. Mutta silti, tunteet vievät järjestä usein voiton...

Huomenna pitäisi selvitellä Murun kouluasioita vielä, perua koulukyytejä (sen jo tein kerran tosin, mutta mitä lie ongelmia tiedonsiirrossa) ja käydä verinäytteessä. Se jännittikin Murua ennen nukkumaanmenoa, mutta onneksi Hulio osasi kertoa, että ei se satu paljon ja kestää vain hetken. Toki Hulio muisti myös sanoa, että itse ei itkenyt ollenkaan, mutta on silti ihan ok itkeä. Mun muruset <3